Warehouse worker for urgent support at an e-commerce warehouse in Lempäälä, Oct–Nov. Duties: picking, packing and shelving; experience with pallet truck is a plus.
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella.
Haemme nyt asiakkaallemme:
VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ KIIREAVUKSI
Etsimme asiakkaallemme reipasta ja oma-aloitteista varastotyöntekijää verkkokaupan varastoon kiireavuksi loppuvuoden ajaksi. Työ soveltuu erinomaisesti esimerkiksi henkilölle, joka etsii osa-aikaista työtä ja on valmis lisäämään työtunteja sesongin vilkastuessa.
Työtehtävät koostuvat monipuolisista varaston perustoiminnoista, kuten tuotteiden keräilystä, pakkaamisesta ja hyllyttämisestä. Työssä käytetään pinkkaria, joten aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi. Työhön voi kuulua myös tilausten vastaanottoa sekä muita yleisiä varastotehtäviä tarpeen mukaan.
Työtä on alkuvaiheessa tarpeen mukaan noin 1-2 vuoroa viikossa, etenkin maanantait ovat aina kiireisiä. Black Fridayn ja joulun lähestyessä työmäärä kasvaa ja tarjolla voi olla muutaman viikon ajan myös kokoaikaista työtä. Varastotilat sijaitsevat Lempäälässä, paikalle pääsee julkisilla, mutta oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Työt alkavat sopimuksen mukaan loka-marraskuussa.
Eduksi katsotaan
Aiempi kokemus varastotyöstä tai verkkokaupan logistiikkatehtävistä
Kokemus pinkkarin käytöstä
Reipas ja oma-aloitteinen työote
Huolellisuus ja tarkkuus työskentelyssä
Vaatimukset
Valmius työskennellä vaihtelevilla tuntimäärillä sesongin mukaan
Kyky työskennellä itsenäisesti sekä osana tiimiä
Hyvä fyysinen peruskunto
Tarjoamme
Monipuolisen työn verkkokaupan varastoympäristössä
Mahdollisuuden kasvattaa työmäärää sesongin aikana
Perehdytyksen työtehtäviin
Mukavan ja kannustavan työyhteisön
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla:
Mikko Tuomi: 044 4455 210 / mikko.tuomi@armstrong.fi
Ethän laita hakemusta sähköpostiin, vaan suoraan rekrytointijärjestelmäämme.
Armstrong on valtakunnallinen henkilöstöalanyritys, joka yhdistää osaavat tekijät ja hyvät työnantajat. Toimimme ihmisläheisesti ja uskomme, että onnistuneet työsuhteet syntyvät avoimesta vuorovaikutuksesta, luottamuksesta ja aidosta välittämisestä. Tukenasi on kokenut henkilöstöalan ammattilaisten tiimi koko työsuhteesi ajan. Huolehdimme työntekijöistämme tarjoamalla yksityisen työterveyshuollon sekä laadukkaat ja turvalliset työvarusteet työtehtävien vaatimusten mukaisesti.
Yhdellä hakemuksella voit avata oven useisiin työmahdollisuuksiin. Meille tärkeintä on löytää juuri sinulle sopiva työ ja varmistaa, että työsuhteesi sujuu alusta alkaen mutkattomasti ja luotettavasti.
Contract details
Type
Part-time
Occupation
materials handler
Experience Level
0-2 years
Salary rate
Not specified
Workplace
On-site
Employment type
Employment
Shifts
Office hours
Contract
Temporary
Start date
As soon as possible
Travel
Not specified
Open positions
1
Last application day
04.10.2026 (9 days left)