Seeking outdoor area workers for Hämeenlinna for autumn/winter season 2026/2027: raking, leaf collection, snow shoveling, sanding and yard tidying. B driving license, good physical condition, C1 Finnish.
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella.
Haemme nyt asiakkaallemme Hämeenlinnaan
ULKOALUETYÖNTEKIJÖITÄ
Etsimme Hämeenlinnan alueelle reippaita ja hyvän asenteen omaavia, tarvittaessa töihin kutsuttavia ulkoaluetyöntekijöitä syksy- ja talvisesonkiin 2026/2027. Työajat ovat keliolosuhteista johtuen vaihtelevia ja voivat sijoittua myös illoille, öille ja viikonlopuille. Tehtävät ovat hyvin nopeasti opittavissa, joten et välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta tämän kaltaisesta työstä.
Työtehtävät ovat muun muassa haravointia, lehtien keräämistä, lumenkolausta sekä lapiontia taloyhtiöiden pihoilta, rakennustyömailta sekä muilta ulkoalueilta Hämeenlinnan alueella. Työtehtävät voivat sisältää myös muita kiinteistön ja ulkoalueiden hoitoon sisältyviä tehtäviä, kuten hiekoitusta ja pihojen siistimistä.
Odotamme sinulta:
B-ajokorttia
Hyvää fyysistä kuntoa
Hyvää työasennetta ulkotyötä kohtaan
Hyvää suomen kielen taitoa (C1 / native)
Tehtävän palkkaus perustuu kiinteistöalan työehtosopimukseen, kokemuksen ja osaamisen mukaan. Työ sopii mainiosti myös opiskelijoille tai lisätienestiä hakevalle tekijällä. Jätä rohkeasti hakemuksesi!
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Hakemukset otetaan vastaan ainoastaan rekrytointijärjestelmämme kautta, jotta voimme käsitellä henkilötietoja turvallisesti ja tietosuojakäytäntömme mukaisesti.
Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla:
Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi
Armstrong on valtakunnallinen henkilöstöalanyritys, joka yhdistää osaavat tekijät ja hyvät työnantajat. Toimimme ihmisläheisesti ja uskomme, että onnistuneet työsuhteet syntyvät avoimesta vuorovaikutuksesta, luottamuksesta ja aidosta välittämisestä. Tukenasi on kokenut henkilöstöalan ammattilaisten tiimi koko työsuhteesi ajan. Huolehdimme työntekijöistämme tarjoamalla yksityisen työterveyshuollon sekä laadukkaat ja turvalliset työvarusteet työtehtävien vaatimusten mukaisesti.
Yhdellä hakemuksella voit avata oven useisiin työmahdollisuuksiin. Meille tärkeintä on löytää juuri sinulle sopiva työ ja varmistaa, että työsuhteesi sujuu alusta alkaen mutkattomasti ja luotettavasti.
Contract details
Type
Part-time
Occupation
real estate manager
Experience Level
0-2 years
Salary rate
Not specified
Workplace
On-site
Employment type
Employment
Shifts
Office hours+3
Contract
Temporary
Start date
As soon as possible
Travel
Not specified
Open positions
10
Last application day
31.10.2026
Timpuri Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy
KONEISTAJA – MAZAK-SORVILLE – HÄMEENLINNA
Armstrong HML Oy
Rakennusaputyöntekijöitä Kanta-Hämeeseen
Armstrong HML Oy
Hitsareita
Armstrong HML Oy
Kylmälaiteasentaja
Armstrong HML Oy
Hitsaaja Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy