Seeking care assistants/mentors for on-call shifts in Tampere (Tesoma). Coaching in supported, community living; two shifts; onboarding and supportive team.
IHAN TAVALLISTA ARKEA - YHDESSÄ TEHTYNÄ
Lähihoitaja, tule työkaveriksemme mukavaan tiimimme Tampereelle!
Haemme nyt OHJAAJIA keikkatyöhön. Yksikössämme työskennellään kahdessa vuorossa ja aloittaa voit sopimuksen mukaan. Keikkavuoroja on tarjolla nopeallakin aikataululla jo syys-lokakuussa.
Meillä ohjaajan työ on monipuolista asiakkaiden kodeissa tapahtuvaa ohjaustyötä, tuetussa ja yhteisöllisessä asumisessa. Asiakkaita tuetaan ja ohjataan yksilöllisesti elämänhallinnassa kuten kodinhoidossa, kaupassakäynneissä, ruoanvalmistuksessa, kodin ulkopuolella asioimisessa, vapaa-ajan vietossa sekä kodin ulkopuoliseen toimintaan osallistumisessa.
Tavana Westerinpiha mahdollistaa nuorille kehitysvammaisille aikuisille itsenäisen ja oman näköisen elämän. Yksikkö sijaitsee Tampereen Tesomalla, palvelujen ja hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä. Kulkeminen meille on helppoa bussipysäkkien ja junaseisakkeen sijaitessa vieressä. Työyhteisömme on avoin ja keskusteleva sekä tiimityömme on vahvaa. Perehdytämme sinut mielellämme mukaan joukkoomme!
MEILLÄ SAAT
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokka ohjaajan tehtävässä on G20C, kokemusvuosiesi mukaan peruspalkka on 2493,06-2719,93 €/kk (100% työajalla).
ODOTAMME SINULTA
Kiinnostuitko? Odotamme innolla hakemustasi! Hakuaika päättyy 9.10.2026. Hae siis pian!
Jäikö jokin asia askarruttamaan? Kysy rohkeasti lisää! Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtajamme Satu-Johanna Lattu. Satu-Johannan tavoitat arkisin: 044-353 5070 / satu-johanna.lattu@tavana.fi
Tavana tuottaa yksilöllisiä asumispalveluja tuottaa yksilöllisiä asumispalveluja ikäihmisille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja eri tavoin vammaisille ihmisille ympäri Suomen. Olemme jo vuodesta 2006 lähtien mahdollistaneet tavallista arkea tukea tarvitseville ihmisille. Vuoteen 2025 asti meidät tunnettiin nimellä Aspa Palvelut. Tavana on kotimainen, yhteiskunnallinen yritys, jonka omistaa Aspa-säätiö.
Contract details
Type
Part-time
Occupation
healthcare assistant
Experience Level
Not specified
Salary rate
Monthly
Salary
2493 - 2719 €
Workplace
On-site
Employment type
Employment
Shifts
Office hours+1
Contract
Temporary
Start date
As soon as possible
Travel
Not specified
Open positions
2
Last application day
09.10.2026 (14 days left)
Avustava työntekijä Turkuun / Tavana Aurinkopiha
Aspa Palvelut Oy
Ohjaajia keikkatyöhön Kirkkonummelle / Tavana Apila
Aspa Palvelut Oy
Yhteisökoordinaattori Helsinkiin
Aspa Palvelut Oy
Fysioterapeutti tai toimintaterapeutti Espooseen / Tavana Villa Huvi
Aspa Palvelut Oy
Ohjaajia keikkatyöhön Helsinkiin / Tavana Manteli
Aspa Palvelut Oy