E

Varhaiskasvatuksen opettaja, Eestinmetsän päiväkoti

Espoo, Finland


Quick summary

Seeking two permanent early childhood education teachers for Eestinmetsä daycare in Espoo. 5 groups; after expansion renovation, returning to premises Aug 2026. Working time 38h15/wk.

Haemme kahta vakituista varhaiskasvatuksen opettajaa Eestinmetsän päiväkotiin. Eestinmetsän päiväkodissa on tehty laajennusremontti ja muutimme takaisin remontoituihin tiloihin elokuussa 2026. Elokuussa saimme lisää ryhmiä päiväkotiimme. Päiväkodissamme on yhteensä 5 ryhmää.

Eestinmetsän päiväkoti sijaitsee keskeisellä paikalla, josta on helppo tehdä retkiä erilaisiin luonto- ja kulttuurikohteisiin. Metsä löytyy päiväkodin ympäriltä, jossa ryhmät retkeilevätkin ahkerasti.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat ryhmäsi pedagogisen toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta yhdessä tiimisi kanssa. Tärkeä osa työtäsi on myös yhteistyö talon muiden opettajien kanssa sekä perheiden kanssa tehtävä yhteistyö.

Päiväkodissamme näkyvät vahvasti pedagoginen osaaminen, leikki ja liikunta. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä. Meille on tärkeää, että lapset ja aikuiset viihtyvät. Jos nämä asiat saavat myös sinut innostumaan, sovit meille erinomaisesti.

Meillä on kokoaikainen päiväkotiapulainen, joka auttaa päivittäisissä arjen askareissa. Myös laaja-alainen erityisopettaja ja kieli- ja kulttuuriopettaja ovat aktiivisesti mukana päiväkodin arjessa. Tukenasi on myös päiväkodin johtaja ja apulaisjohtaja, jotka ovat aina valmiita auttamaan ja tukemaan.

Tarjoamme sinulle mentorointiohjelmamme tuen aloittaessasi varhaiskasvatuksen opettajan työt. Mentorointiryhmän tuella espoolainen varhaiskasvatus tulee sinulle tutuksi ja opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja osaamisesi. Samalla saat aineksia omaan ammatilliseen kasvuun ja työhyvinvointiin. Pääset keskustelemaan kokeneen mentorin kanssa uran alkuvaiheeseen liittyvistä iloista ja haasteista, ja tutustut myös muihin varhaiskasvatuksen opettajina aloitteleviin kollegoihin.

Työpaikan nimi ja osoite: Eestinmetsän päiväkoti, Mäntytie 27, 02270 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen 5.10.2026 alkaen.

Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian! Tehtävä on mahdollista täyttää myös määräaikaisena.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus) tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti.

Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!

Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää

Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan.

Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä.

Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia.

Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan.

Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä: keha.rekrytointi@espoo.fi. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti.

Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Contract details

Type

Full-time

Occupation

early years teacher

Experience Level

Not specified

Salary rate

Not specified

Workplace

On-site

Employment type

Employment

Shifts

Office hours

Contract

Permanent

Start date

Agreed date

Travel

Not specified

Open positions

2


Salary details

Palkka: 3249,63 €/kk


Last application day

28.09.2026 (3 days left)


How to apply

Lisätietoa antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Maiju Tuominen puh. 040-6393713


Contact information


More about Espoon kaupunki

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta, asukaspuistoista ja kerhoista. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3400 ammattilaista. Päivittäin varh...


Business id

0101263-6

Company size

Not specified

Location

Not specified

Industry

Not specified

Founded in

1978

Company form

Not specified


Social links

Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided