Technical Salesperson (B2B) in Lahti. Own customer accounts and grow sales in Finland; field work and travel (also Sweden/Germany). Fluent FI/EN.
Suer Nordics Oy on osa kansainvälistä Suer Groupia, joka toimii Suomessa, Saksassa, Sveitsissä, Puolassa ja Liettuassa. Tunnetusti vakavarainen konsernimme on hyötyajoneuvojen komponenttien, valaistusratkaisujen ja kuormankiinnitystuotteiden erikoisosaaja. Toimimme alalla maahantuojana ja tukkuliikkeenä, jolla on oma laaja varasto. Tämän ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme nopean toimitusvarmuuden ja joustavan tilausvirran.
Haemme asiakkaallemme kasvavaan ja kansainväliseen organisaatioon Lahteen tuloshakuista
TEKNISTÄ MYYJÄÄ
toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen
Tehtävänkuva ja vastuualueet
Teknisenä myyjänä vastaat itsenäisesti B2B-asiakkuuksien hoitamisesta ja myynnin kasvattamisesta Suomessa. Asiakaskuntaasi kuuluvat mm. päällirakenneteollisuuden jälleenmyyjät sekä valmistava teollisuus.
Asiakkuuksien hallinta: Vastaat olemassa olevien asiakkuuksien kehittämisestä ja säännöllisen tilausvirran ylläpitämisestä sekä aktiivisesta uusasiakashankinnasta.
Kenttätyöskentely ja edustus: Työsi on liikkuvaa ja sisältää aktiivisia matkapäiviä asiakaskäynneillä ja alan messuilla Suomessa sekä tarvittaessa Ruotsissa ja Saksassa.
Lähityöskentely: Työskentelet toimistopäivinä ja hallinnollisten tehtävien parissa Lahden toimistolla.
Odotamme sinulta
Etsimme ratkaisukeskeistä myyntialan ammattilaista, jolla on kykyä ymmärtää asiakkaiden teknisiä prosesseja ja tuotetarpeita.
Tekninen ymmärrys: Hallitset hyötyajoneuvojen komponentit tai päällirakenteet. Taustasi voi olla esimerkiksi hyötyajoneuvo- tai kuljetusala tai teknisen kaupan B2B-myynti.
Myynti- ja neuvottelutaidot: Sinulla on tuloksellinen ja aktiivinen ote B2B-myyntiin. Osaat kartoittaa asiakkaan tarpeet ja rakentaa pitkäaikaisia kumppanuuksia.
Kielitaito: Sujuva suomen ja englannin kielen hallinta kansainvälisen konsernin ja päämiesten kanssa toimimiseen. Ruotsin kielen osaaminen katsotaan merkittäväksi eduksi.
Valmius matkustaa: Tehtävä edellyttää valmiutta kenttätyöhön ja matkustamiseen kotimaassa sekä ulkomailla.
Tarjoamme sinulle
Vastuullisen ja itsenäisen roolin vakavaraisessa kansainvälisessä konsernissa.
Oman tukkuvaraston tuoman vahvan kilpailuedun ja laadukkaan tuotevalikoiman.
Kilpailukykyisen kokonaispalkan sisältäen kiinteä kuukausipalkan, puhelinedun ja autoedun.
Ammattitaitoisen tiimin ja organisaation tuen työllesi.
Näin rekrytointi etenee – Heimo reagoi nopeasti!
Me Heimossa uskomme sujuvaan rekrytointiin. Käymme hakemuksia läpi ahkerasti jo hakuaikana, ja sopivan tekijän löydyttyä olemme valmiit palkkaamaan hänet nopeastikin. Ensimmäisestä haastattelukierroksesta vastaa Henkilöstöpalvelu Heimolta Marja Koikkalainen. Huomioithan, että rekrytointiprosessissamme hyödynnämme tekoälyteknologiaa sujuvoittamaan käsittelyä.
Kiinnostuitko? Hienoa, hae paikkaa mahdollisimman pian! GDPR-säännösten mukaisesti emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä ansioluetteloita tai hakemuksia. Jätäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi suoraan rekrytointijärjestelmäämme oheisen linkin kautta.
Haluatko kysyä lisää tehtävästä? Soita Marja Koikkalaiselle puh. 044 777 5102.
Contract details
Type
Full-time
Occupation
trade development officer
Experience Level
3-7 years
Salary rate
Monthly
Workplace
Hybrid
Employment type
Employment
Shifts
Office hours
Contract
Permanent
Start date
As soon as possible
Travel
Not specified
Open positions
1
Last application day
04.10.2026 (9 days left)
**HEIMOTARINA Henkilöstöpalvelu Heimo syntyi tarpeesta tehdä tuttuja asioita uudella tavalla. Päätimme perustaa entuudestaan hyvin tuntemallemme alalle yhteisön, joka huolehtii niin työntekijöiden kui...
Business id
2703294-2
Company size
Not specified
Location
Lahti, Finland
Industry
Työvoiman vuokraus
Founded in
2015
Company form
Unknown
Social links
Hitsaaja Lahteen
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy
Kylmäasentaja
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy
Särmääjä monipuolisiin metallialan tehtäviin
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy
Kokenut CNC-koneistaja
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy
Etsitään kokenutta hitsaajaa
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy