H

Henkilökohtainen avustaja

Varkaus, Finland


Quick summary

Spesio is hiring a personal assistant for a 27-year-old man near Varkaus city center. Down syndrome; support in leisure activities. 30 hrs/month.

Tulisitko sinä töihin Spesiolle henkilökohtaisen avun pariin? Haemme lämminhenkistä ihmistä, joka haluaa tehdä merkityksellistä työtä asiakkaidemme kanssa. Tutkintoa tärkeämpää on hyvä asenne sekä sosiaaliset taidot.

Haetaan henkilökohtaista avustajaa 27-vuotiaalle iloiselle ja puheliaalle miesasiakkaallemme Varkauden keskustan tuntumaan. Asikkaalla on downin oireyhtymä. Työtehtäviin kuuluu asiakkaan avustaminen vapaa-ajan puuhissa. Asiakas tykkää käydä avustajan kanssa mm. kuntosalilla, keilaamassa, uimassa, frisbeegolfaamassa, pyöräilemässä, lenkkeilemässä ja muutoinkin ulkoilemassa, kirjastossa ja ostoksilla. Käytössä olevina apuvälineinä kuulolaitteet ja tukipohjalliset.

Avustustunteja käytettävissä 30t/kk. Työtä tehdään pääsääntöisesti iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin tarpeen mukaan. Asiakas käy työtoiminnassa viitenä päivänä viikossa (ma-pe), jonka vuoksi avustustunteja voi olla vähemmän kuukaudessa, esim. 15-20t/kk voisi aluksi olla riittävä.

Lupaamme sinulle:

  • mahdollisuuden tehdä työsi hyvin ja asiakasta kunnioittaen

  • työyhteisön, jossa saat rohkeasti olla oma itsesi

  • lähiesihenkilön tuen

  • monipuolisen työnkuvan

  • työehdot yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan

  • palkkaluokka on G16A eli palvelusvuosien mukaan 13,20 € - 14,51 € / tunti (+TES:n mukaiset lisät)

Tule mukaan rakentamaan pykälää parempaa maailmaa: Spesio on toiminut sosiaali- ja hyvinvointipalvelualalla pitkään, jo yli 20 vuotta. Työntekijöitä meillä on tällä hetkellä yhteensä reilut 700 ja toimipisteemme sijaitsevat Kuopiossa, Joensuussa ja Tampereella. Palvelutarjontaamme kuuluu henkilökohtainen apu, omaishoidon vapaa, vammaisten kotihoito, vammaisten päivätoiminta, lapsiperheiden kotipalvelu sekä kotiin vietävät palvelut yksityisasiakkaille. Me haluamme, että kaikilla on mahdollisuus omanlaiseensa elämään, ja uskomme että omalla työllä voimme tehdä maailmasta paremman paikan. Jos uskot samaan ja haluat tulla mukaan, laita meille hakemus.

Työssä vaadittavat rikosrekisteriotteet

  • Vammaisten kanssa työskentelyyn vaaditaan rikosrekisteriote, joka perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023).

  • Iäkkäiden kanssa työskentelyyn vaaditaan rikosrekisteriote, joka perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023).

Contract details

Type

Part-time

Occupation

personal assistant

Experience Level

Not specified

Salary rate

Not specified

Workplace

On-site

Employment type

Employment

Shifts

Office hours+2

Contract

Permanent

Start date

Agreed date

Travel

Not specified

Open positions

1


Salary details

palkkaluokka G16A+mahd.TES:n mukaiset lisät


Last application day

31.10.2026


Contact information


More about HLS-Avustajapalvelut Oy

Business id

2588684-8

Company size

Not specified

Location

Joensuu, Finland

Industry

Muut muualla luokittelemattomat sosiaalihuollon avopalvelut

Founded in

2013

Company form

Unknown


Social links

Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided