Jyväskylä, Finland
Jyväskylä City seeks a full-time part-time teacher (fixed term) for preparatory education 19.10.2026–5.6.2027 at Viitaniemi School, for language and culture groups.
Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Nyt haemme perusopetukseen
PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA valmistavaan opetukseen
määräaikaiseen tehtävään ajalle 19.10.2026-5.6.2027 Kieli- ja kulttuuriryhmien opetukseen.
Kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen yksikköön kuuluvat kielten opetuksen sekä eri kulttuuriryhmien opetuksen suunnittelu, kehittäminen ja koordinointi. Yksikön koordinoima toiminta kohdentuu jokaiseen kaupungin oppilaaseen. Yksikössä työskentelee monikulttuurisia ja -kielisiä työntekijöitä, joiden työnkuvaan liittyy olennaisena osana kiertäminen eri kouluilla. Kieli- ja kulttuuriryhmien opetus tarjoaa monipuolisen, monikielisen, monikulttuurisen ja vaihtelevan työympäristön.
Perusopetuksen valmistavan opetuksen opettaja opettaa vasta maahan saapuneille oppilaille valmistavan opetuksen opetussuunnitelman mukaisesti pääosin suomen kieltä sekä muita perusopetuksen oppiaineita. Lisäksi opettaja huolehtii oppilaiden ja perheiden kotouttamisesta yhdessä ryhmässä työskentelevän koulunkäynnin ohjaajan kanssa. Opetusta annetaan Viitaniemen koulussa vuosiluokilla 7.–9.
Kelpoisuusvaatimus tehtävään on opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen perusopetusta antavan luokanopettajan, erityisopettajan, erityisluokanopettajan tai kieltenopettajan kelpoisuus. Hakijan tulee liittää hakemukselle opettajan kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset. Mikäli hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, tulee suomen kielen olla vähintään YKI5 tasolla. Kelpoisuusehdon täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävään voidaan huomioida hakija, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito.
Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä ja ymmärrystä kielitietoisesta opetuksesta.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtävän opetusvelvollisuus on 24, mutta työssä on mahdollisuus kahteen ylituntiin. Tehtäväkohtainen palkka alk. 3168,39–3393,61 €/kk.
Tehtävässä aloitus 19.10.2026 tai sopimuksen mukaan. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Hakeminen ja lisätiedot
Tehtävää haetaan ensisijaisesti täyttämällä hakulomake tämän hakuilmoituksen yhteydessä. Hakemus tulee jättää ennen hakuajan päättymistä. Huomioithan hakuilmoituksessa mainitut painotukset ja tuot niihin liittyvän osaamisesi esille hakemuksessasi.
Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Pia Bärlund, puh. 0405455257, pia.barlund@jyvaskyla.fi
Lisätietoja opetussuunnitelmasta ja työstä Preparatory classes for migrants in Jyväskylä - Esi- ja perusopetuksen valmistava opetus Jyväskylässä
Rekrytointijärjestelmän käyttöön liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä rekrytointi@jyvaskyla.fi
Jyväskylän Kaupunki
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Puhelin: 0405455257 Sähköposti: pia.barlund@jyvaskyla.fi Sijainti: Kilpisenkatu 1, 40100 Jyväskylä
Contract details
Type
Full-time
Occupation
secondary school teacher
Experience Level
Not specified
Salary rate
Monthly
Salary
3168 - 3393 €
Workplace
On-site
Employment type
Employment
Shifts
Office hours
Contract
Temporary
Start date
19.10.2026
End date
05.06.2027
Travel
Not specified
Open positions
1
Last application day
06.10.2026 (11 days left)
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liik...
Business id
0174666-4
Company size
Not specified
Location
Not specified
Industry
Not specified
Founded in
1978
Company form
Not specified
Social links
Johtava rakennustarkastaja
Jyväskylän kaupunki
Hankinta-asiantuntija
Jyväskylän kaupunki
Päätoiminen tuntiopettaja, valmistava opetus, Viitaniemen koulu
Jyväskylän kaupunki
Nuorisopalveluiden sijaisuudet
Jyväskylän kaupunki
Perusopetuksen ohjaajien sijaisuudet lv. 2026-2027
Jyväskylän kaupunki
Perusopetuksen opettajien sijaisuudet lv. 2026-2027
Jyväskylän kaupunki