J

Perusopetuksen ohjaajien sijaisuudet lv. 2026-2027

Jyväskylä, Finland


Quick summary

Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa tarvitaan lukuvuoden aikana sijaisia erilaisiin ohjaustehtäviin eri mittaisiin sijaisuuksiin.<br /><br />Sijaisena työskentelet koulunkäynninohjaajana, kasvun ja oppimisen ohjaajana tai kasvatusohjaajana koulun ohjaustehtävissä.<br /><br />Ohjaajat toimivat koul

Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa tarvitaan lukuvuoden aikana sijaisia erilaisiin ohjaustehtäviin eri mittaisiin sijaisuuksiin.

Sijaisena työskentelet koulunkäynninohjaajana, kasvun ja oppimisen ohjaajana tai kasvatusohjaajana koulun ohjaustehtävissä.

Ohjaajat toimivat koulussa ryhmä- ja oppilaskohtaisissa ohjaus- ja avustamistehtävissä erilaisissa opetuksen ja kasvatuksen toimintaympäristöissä. Lisäksi voit toimia ohjaajana perusopetuksen iltapäivätoiminnassa (Jälkkäri-toiminta) ja/tai kehitysvammaisten ja autististen koululaisten aamu- ja iltapäivä- sekä lomatoiminnassa (VERTTI-toiminta). Päiväkotikouluilla työskentelevillä ohjaajilla on työtehtäviä myös varhaiskasvatuksessa.

Kelpoisuusvaatimuksena koulunkäynninohjaajan ja kasvun ja oppimisen ohjaajan tehtävään on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Kasvatusohjaajalta edellytämme soveltuvaa alempaa korkeakoulututkintoa. Edellytämme kaikissa tehtävissä kykyä ja osaamista työskennellä eri ikäisten oppilaiden kanssa sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Mikäli olet kiinnostunut sijaisuuksista, kannattaa sinun ehdottomasti ilmoittautua sijaisrekisteriin (koulutustaustastasi riippumatta)!

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Ohjaajien työaika vaihtelee tehtävästä riippuen 20-38,25 t/vko. Palkkaus tehtävästä riippuen alkaen 2327,15 €/kk (kokoaikaisessa tehtävässä).

Ennen sijaisuuden aloittamista tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.

Hakeminen ja lisätiedot

Täytäthän hakemuksen huolella. Mikäli liität hakemukseesi CV:n voit halutessasi kirjata hakulomakkeelle vain viimeisimmän työkokemuksen ja koulutuksen. Hakijoihin ollaan yhteydessä tarvittaessa, emme haastattele kaikkia sijaisrekrytointiin ilmoittautuneita.

Lisätietoja sijaisuuksista antaa kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Sami Talvensola p. 040 7044 821, sami.talvensola@jyvaskyla.fi

Rekrytointijärjestelmän käyttöön liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä rekrytointi@jyvaskyla.fi

Pidempiä sijaisia haetaan myös erillisinä hakuina, joten seuraathan Jyväskylän kaupungin avoimia työpaikkoja. Avoinna olevia tehtäviä voit seurata kaupungin verkkosivuilta Avoimet työpaikat Jyväskylän kaupungilla | Jyväskylä.fi

Jäämme odottamaan hakemustasi!

Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.

Puhelin: 040 7044 821 Sähköposti: sami.talvensola@jyvaskyla.fi

Contract details

Type

Full-time

Occupation

special educational needs assistant

Experience Level

Not specified

Salary rate

Not specified

Workplace

On-site

Employment type

Employment

Shifts

Contract

Temporary

Start date

Agreed date

Travel

Not specified

Open positions

1


Last application day

31.12.2026


More about Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liik...


Business id

0174666-4

Company size

Not specified

Location

Not specified

Industry

Not specified

Founded in

1978

Company form

Not specified


Social links

Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided