OPETUSALAN AMMATTILAINEN - tule meille töihin!<br /><br />Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa tarvitaan kesken lukuvuoden sijaisia opetusalan tehtäviin eri mittaisiin sijaisuuksiin. Sijaisille on tarvetta luokanopetuksessa, erityisopetuksessa, erityisluokanopetuksessa ja aineenopetuksessa.<br /><b
OPETUSALAN AMMATTILAINEN - tule meille töihin!
Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa tarvitaan kesken lukuvuoden sijaisia opetusalan tehtäviin eri mittaisiin sijaisuuksiin. Sijaisille on tarvetta luokanopetuksessa, erityisopetuksessa, erityisluokanopetuksessa ja aineenopetuksessa.
Meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa. Perusopetukseemme kuuluu lähes 40 koulua. Tule työskentelemään noin tuhannen opettajan osaavaan ja ammattitaitoiseen yhteisöön!
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuus tehtävään määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Hakijan tulee esittää itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Opettajan kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset tulee esittää ennen mahdollisen palvelussuhteen alkamista.
Sijaisrekisteriin voivat ilmoittautua myös opettajaksi opiskelevat tai muuten sijaisuuksista kiinnostuneet, jolloin palkkaaminen arvioidaan tapauskohtaisesti tehtävästä ja sijaisuuden pituudesta riippuen.
Hakeminen ja lisätiedot
Täytäthän hakuilmoituksen yhteydessä olevan hakemuksen huolella. Mikäli liität hakemukseesi CV:n voit halutessasi kirjata hakulomakkeelle vain viimeisimmän työkokemuksen ja koulutuksen, huomioiden kuitenkin, että mikäli sinulla on perusopetuksen opettajan kelpoisuus, kirjaa kelpoisuuteen liittyvät tutkintotiedot hakulomakkeelle. Hakijoihin ollaan yhteydessä tarvittaessa, emme haastattele kaikkia sijaisuuksiin ilmoittautuneita.
Pidempiä sijaisia haetaan myös erillisinä hakuina, joten seuraathan Jyväskylän kaupungin avoimia työpaikkoja. Avoinna olevia tehtäviä voit seurata kaupungin verkkosivuilta Avoimet työpaikat Jyväskylän kaupungilla | Jyväskylä.fi
Lisätietoja saat tarvittaessa rekrytoinnista: rekrytointi@jyvaskyla.fi
Jäämme odottamaan hakemustasi!
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Puhelin: 0000000000 Sähköposti: rekrytointi@jyvaskyla.fi
Contract details
Type
Full-time
Occupation
primary school teacher
Experience Level
Not specified
Salary rate
Not specified
Workplace
On-site
Employment type
Public service
Shifts
Contract
Temporary
Start date
Agreed date
Travel
Not specified
Open positions
1
Last application day
31.12.2026
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liik...
Business id
0174666-4
Company size
Not specified
Location
Not specified
Industry
Not specified
Founded in
1978
Company form
Not specified
Social links
Johtava rakennustarkastaja
Jyväskylän kaupunki
Hankinta-asiantuntija
Jyväskylän kaupunki
Päätoiminen tuntiopettaja, valmistava opetus, Viitaniemen koulu
Jyväskylän kaupunki
Nuorisopalveluiden sijaisuudet
Jyväskylän kaupunki
Perusopetuksen ohjaajien sijaisuudet lv. 2026-2027
Jyväskylän kaupunki