K

Tarjoilukeittiön keittiötyöntekijä Keisarinnaan

Kaarina, Finland


Quick summary

Kitchen staff for Kejsarinnan’s serving kitchen: deliver daily meals, keep the kitchen tidy, plan snacks and baking, handle self-checks, and ensure supplies. Kototiimi is growing.

Oletko se ihminen, jonka ansiosta Keisarinnan tarjoilukeittiö toimii?

Me uskomme, että jokaisessa keittiössä on yksi ihminen, joka pitää langat käsissään. Hän huomaa, jos jokin asia on jäämässä tekemättä. Hän pitää huolen siitä, että asiat tapahtuvat ajallaan. Hän löytää sujuvamman tavan tehdä asioita ja nauttii siitä, kun arki rullaa – ei siksi, että hän juoksisi sinne tänne, vaan siksi, että hänen työnsä sujuu hyvällä mielellä. Nyt etsimme tätä ihmistä meille.

Kototiimi kasvaa vauhdilla – ja tarvitsemme kasvun mahdollistajan keittiöön

Tällä hetkellä Kototiimillä on kaksi hoivakotia (kurkkaa www.kototiimi.fi). Kolmas avaa ovensa lokakuussa. Kasvun mukana lisääntyvät myös asiakkaat, tarjoiltavat ateriat ja välipalat, tiski, herkkujen tarve ja juhlien suunnittelu jne. Siksi tarvitsemme Keisarinnan keittiöön avainhenkilön – ihmisen, jonka ansiosta kokonaisuus pysyy hallinnassa.

Tässä tehtävässä et ole vain osa keittiötä. Olet Keisarinnan sydän.

Mitä työsi käytännössä on?

Työsi tärkein vastuu on saada päivittäiset ateriat turvallisesti ja kauniisti tarjolle (ateriat tulevat valmiina eli emme valmista lounasta ja päivällistä), pitää keittiö siistinä, suunnitella välipaloja ja leivonnaisia sekä huolehtia, että tarvikkeita on riittävästi. Toki myös keittiön omavalvonnasta huolehtiminen on vastuullasi. Huolehdit siitä, että tarjoilukeittiö toimii täsmällisesti, ajallaan ja laadukkaasti. Sinulle tarkkuus ei ole rasite, vaan tapa tehdä työtä. Toimit myös osana Keisarinnan tiimiä. Perehdytät, neuvot ja kehität toimintaa aterioiden ja keittiön näkökulmasta yhdessä muiden kanssa. Haluamme, että osaaminen kasvaa koko tiimissä – ei vain yhdellä ihmisellä. Kaikki auttavat toisiaan, koska meillä yksi asia yhdistää kaikkia: Ketään ei jätetä yksin.

Me innostumme ihmisistä, jotka kehittävät.

Ehkä huomaat usein miettiväsi:_"Tämän voisi tehdä vähän fiksummin."_Silloin saatat viihtyä meillä erinomaisesti. Emme etsi ihmistä, joka vain ylläpitää nykyisiä toimintatapoja. Etsimme ihmistä, joka uskaltaa kysyä, voisiko tämän tehdä paremmin. Kasvavassa yrityksessä mikään ei ole valmiiksi kiveen hakattua. Juuri siksi pääset aidosti vaikuttamaan siihen, millaiseksi Kototiimin Keisarinna rakentuu.

Millainen sinä olet?

Pidät järjestyksestä. Nautit siitä, että asiat ovat järjestyksessä ja tehtynä ajallaan. Rakastat työskennellä keittiössä. Vaikka meillä et valmista ruokaa alusta asti, pidät leipomisesta ja muusta värkkäämisestä ruoan ympärillä.

Sinulla on kokemusta keittiötyöstä, leipomisesta ja keittiöhygieniasta. Tai ehkä polkusi on ollut aivan toisenlainen. Meille tärkeintä on asenne.

Mitä saat meiltä?

Saat vakituisen työn yrityksessä, joka kasvaa voimakkaasti ja jossa omaan työhön voi oikeasti vaikuttaa. Saat vastuuta, luottamusta ja mahdollisuuden rakentaa toimintatapoja yhdessä muun tiimin kanssa. Saat työyhteisön, jossa autetaan toisia, iloitaan onnistumisista ja tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Ja mikä tärkeintä – saat työn, jolla on valtava merkitys asiakkaillemme.

Vaikka et työskentelisi päivittäin asukkaidemme kanssa, vaikutat siihen, että heidän arkensa toimii. Kun keittiö toimii hyvin, koko hoivakotiyhteisö toimii hyvin.

Jos tunnistit itsesi...

...älä jää miettimään, täytätkö jokaisen kohdan. Jos ajattelet, että voisit olla juuri se ihminen, jonka ansiosta kokonaisuus toimii vähän paremmin, haluamme kuulla sinusta. Tule rakentamaan Kototiimin seuraavaa kasvuvaihetta. Meillä tärkeimmät työt eivät aina näy ulospäin – mutta niiden vaikutus näkyy joka päivä.

Contract details

Type

Full-time

Occupation

private chef

Experience Level

Not specified

Salary rate

Not specified

Workplace

On-site

Employment type

Employment

Shifts

Office hours

Contract

Permanent

Start date

As soon as possible

Travel

Not specified

Open positions

1


Last application day

04.10.2026 (9 days left)


How to apply

Hae pian. Laita vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen: kaisa.aare-puff@kototiimi.fi

Aloitamme haastattelut heti.

Contact information


More about Kototiimi Oy

Omaehtoista elämää ja yhteisöllistä asumista Kototiimissä

Ikäihmisten yhteisöllisen asumiseen Kototiimissä kuuluu vuokra-asuntojen lisäksi yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja elämänlaatua lisäävi...


Business id

2561214-2

Company size

Not specified

Location

Kaarina, Finland

Industry

Muut vanhusten ja vammaisten avopalvelut

Founded in

2013

Company form

Unknown


Social links

Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided