Kurko-Koponen is hiring a regional manager for Central Finland and Northern Savo (Jyväskylä/Kuopio). You drive sales, customer relations, dispatch planning and site supervision.
Kurko-Koponen Oy on 65 vuoden kokemuksella toimiva valtakunnallinen nostopalveluyritys. Yrityksen konserniin kuuluvat myös emoyhtiö KK Steel Hook Oy Ltd sekä Ruotsin toiminnasta vastaava Kurko Projects Oy. Toimimme nostoalalla Suomessa ja Ruotsissa sekä kehitämme pitkäjänteisesti kalustoamme, henkilöstöämme ja asiakassuhteitamme.
Etsimme nyt joukkoomme aluepäällikköä vahvistamaan toimintaamme Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueelle. Työskentelypaikka voi sijaita joko Jyväskylässä tai Kuopiossa, mutta tehtävä edellyttää aktiivista liikkumista alueen asiakkaiden, työmaiden ja toimipisteiden välillä.
Tehtävässä myynti ja asiakkuuksien kehittäminen ovat keskeisessä roolissa. Niiden rinnalla tehtävään kuuluvat ajojärjestelyn tukemista, työnjohtoa sekä henkilöstöasioiden käytännönläheistä hoitamista. Etsimme ennen kaikkea aktiivista ja myyntihenkistä tekijää, joka haluaa kasvattaa alueen myyntiä, hankkii uusia asiakkuuksia ja kehittää nykyisiä asiakassuhteita pitkäjänteisesti. Samalla toivomme järjestelmällistä ja yrittäjähenkistä otetta alueen päivittäisen toiminnan hoitamiseen.
Aluepäällikkönä vastaat oman alueesi myynnin ja asiakkuuksien kehittämisestä sekä päivittäisen toiminnan sujuvuudesta.
Pääasialliset työtehtävät
teet aktiivista myyntityötä ja hankit uusia asiakkuuksia
hoidat nykyisiä asiakassuhteita ja kehität alueen myyntiä
kartoitat asiakkaiden tarpeita ja tarjoat niihin sopivia nostopalveluratkaisuja
tuet nostotöiden, kaluston ja kuljettajien ajojärjestelyä
johdat ja tuet kuljettajia päivittäisessä työssä
osallistut henkilöstöasioiden käytännönläheiseen hoitamiseen, kuten arjen yhteydenpitoon, perehdytykseen ja työvuorojen koordinointiin
tarkastat tuntikirjauksia ja huolehdit laskutukseen liittyvistä tehtävistä
seuraat alueen tekemistä myynnin, kaluston käyttöasteen ja kannattavuuden näkökulmasta
Toivomme sinulta
aikaisempaa kokemusta myynnistä ja asiakkuuksien kehittämisestä; kokemus ajojärjestelystä, kuljetusalalta, nostopalveluista tai muusta teknisestä palveluliiketoiminnasta on eduksi
vahvaa myynnillistä otetta ja näyttöä tuloksellisesta B2B-myynnistä, uusasiakashankinnasta ja asiakkuuksien kehittämisestä
oma-aloitteisuutta ja yrittäjähenkisyyttä
järjestelmällisyyttä ja vastuullisuutta
hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa
kiinnostusta liiketoimintaan, numeroihin ja kannattavaan tekemiseen
hyviä perustason tietoteknisiä taitoja sekä huolellisuutta järjestelmien, tuntikirjausten, raportoinnin ja laskutuksen tukitehtävien kanssa
valmiutta liikkua aktiivisesti Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueella
Eduksi katsomme
alakohtaisen kokemuksen nostoalalta, rakentamisesta, teollisuudesta tai työmaaympäristöistä
kokemuksen henkilöstöasioista, työnjohdosta tai kuljettajien arjen tukemisesta
olemassa olevat verkostot sekä hyvä tuntemus Keski-Suomen ja Pohjois-Savon asiakas- tai työmaakentästä
ymmärryksen kaluston käyttöasteesta, hinnoittelusta ja asiakkuuksien kannattavuudesta
Tehtävässä saat vapautta ja vastuuta toimia omalla vastuualueellasi. Saat ympärillesi kokeneet kollegat ja johdon tuen, joten et jää arjen tilanteissa yksin.
Työaika
Työ on pääsääntöisesti arkisin maanantaista perjantaihin klo 7.00–15.30. Työn luonteeseen sisältyy joustavuus sekä valmius reagoida muuttuviin tilanteisiin.
Tarjoamme
vakituisen ja monipuolisen työn, jossa pääset keskeisessä roolissa kehittämään alueen myyntiä ja asiakkuuksia sekä osallistumaan työnjohdon ja ajojärjestelyn tehtäviin
mahdollisuuden vaikuttaa oman alueesi kasvuun ja asiakkuuksien kehittämiseen
vapautta ja vastuuta oman vastuualueesi hoitamiseen
kokeneen tiimin, johdon tuen ja vahvan tukiverkoston arjen tekemiseen
perehdytyksen nostopalvelualaan, kalustoon ja yrityksen toimintatapoihin
kilpailukykyisen palkan, joka sovitaan osaamisen ja kokemuksen mukaan
pitkäjänteisen ja vakaan työympäristön kehittyvässä konsernissa
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi 25.09.2026. mennessä. Ensivaiheen haastattelut aloitetaan jo ennen hakuajan päättymistä, joten lähetäthän hakemuksesi pian! Laura Rekrytointi on apuna rekrytoinnissa, mutta työsuhde tehdään suoraan Kurko-Koposen kanssa. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mielellään mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointiasiantuntija Veera Kähäri, (veera.kahari@laura.fi).
Contract details
Type
Full-time
Occupation
branch manager
Experience Level
Not specified
Salary rate
Not specified
Workplace
On-site
Employment type
Employment
Shifts
Contract
Permanent
Start date
Agreed date
Travel
Not specified
Open positions
1
Last application day
25.09.2026 (Ends today)