
Espoo, Finland
+2Project Engineer for infrastructure construction in the Helsinki region: foundation, municipal works and road projects, drainage and earthworks. Support delivery with schedules, quantities, cost estimates and change orders.
Haemme asiakkaallemme projekti-insinööriä infrarakentamisen hankkeisiin pääkaupunkiseudulle. Pääset työskentelemään monipuolisten maanrakennus- ja infraprojektien parissa osaavien alan ammattilaisten joukossa. Kohteet painottuvat muun muassa pohjarakentamiseen, kunnallistekniikkaan, väylärakentamiseen sekä salaoja- ja maanrakennustöihin.
Projekti-insinöörinä toimit keskeisessä roolissa hankkeen toteutuksen tukena ja yhdistät suunnitelmat, työvaiheet ja tuotannon sujuvaksi kokonaisuudeksi. Tehtäviisi kuuluu työvaiheiden suunnittelun ja toteutuksen tukeminen, aikataulujen laatiminen ja seuranta, määrälaskenta sekä kustannuslaskenta ja -ennustaminen. Lisäksi osallistut lisä- ja muutostöiden hallintaan, hankintojen valmisteluun sekä ympäristö- ja laatuasioiden huomiointiin.
Edellytämme hakijalta:
soveltuvaa koulutusta (AMK-insinööri, rakennusmestari, DI tai vastaava)
Noin kahden vuoden kokemusta infrarakentamisesta; taustaa voi olla esimerkiksi maanrakennuksesta, pohjarakentamisesta, kunnallistekniikasta, väylärakentamisesta tai salaojatöistä
ymmärrystä rakennustuotannon perusprosesseista ja työmaatoiminnoista
halua kehittää osaamistaan ja oppia uutta
oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta ja luotettavuutta
hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä infrarakentamisen ammattilaisena vaihtelevissa ja yhteiskunnallisesti merkittävissä hankkeissa. Palkka sijoittuu kokemuksestasi ja osaamisestasi riippuen noin 3200–4000 euron kuukausitasolle. Saat tueksesi osaavan työyhteisön ja mahdollisuuden kasvattaa vastuuta projektien mukana.
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, hae paikkaa mahdollisimman pian. Hakemuksia käsitellään aktiivisesti ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen.
Contract details
Type
Full-time
Occupation
construction general supervisor
Experience Level
Not specified
Salary rate
Not specified
Workplace
On-site
Employment type
Commission
Shifts
Contract
Permanent
Start date
Agreed date
Travel
Not specified
Open positions
1
Last application day
30.09.2026 (5 days left)

Sähkösuunnittelija, Datakeskushankkeet (Helsinki)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy

Trukkikuski syksyn rengaslogistiikkaan
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy

Sähköasentaja datakeskushankkeeseen (Kouvola)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy

Mittaushenkilö laserkeilaustehtäviin, PK-seutu (Mittasuora)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy

Kylmäasentaja (yli 3kg) Pääkaupunkiseutu
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy

Kylmälaiteasentaja yli 3kg (chiller-järjestelmät) – Pääkaupunkiseutu
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy