Hiring two experienced site managers for new construction projects in Tampere (timber frame; daycare centers and care homes). Direct recruitment into a permanent job.
Etsimme asiakkaamme palvelukseen kahta kokenutta vastaavaa työnjohtajaa uudisrakennushankkeisiin Tampereelle. Kyseessä on suora rekrytointi, joten tehtävään valitut henkilöt työllistyvät suoraan asiakkaamme vakituiseen palvelukseen. Ensimmäiset kohteet ovat Tampereella toteutettavia puurunkoisia päiväkoti- ja hoivakotihankkeita. Asiakkaallamme on lisäksi tulossa työmaita myös Hämeenlinnan alueella, joten mahdollisuus työskennellä tarvittaessa molemmilla paikkakunnilla katsotaan eduksi.
Tehtävässäsi vastaat
Vastaavana työnjohtajana johdat rakennushankkeita kokonaisvaltaisesti suunnittelusta luovutukseen asti. Huolehdit työmaan päivittäisestä johtamisesta sekä siitä, että projektit toteutuvat laadullisten, aikataulullisten ja taloudellisten tavoitteiden mukaisesti. Toimit keskeisessä roolissa eri sidosryhmien välillä ja varmistat turvallisen sekä sujuvan työskentelyn työmaalla.
Mitä tarjoamme?
Vastuullisen ja monipuolisen roolin mielenkiintoisissa uudisrakennushankkeissa
Mahdollisuuden työskennellä kasvavan ja vakavaraisen rakennusalan toimijan palveluksessa
Ammattitaitoisen organisaation tuen sekä mahdollisuuden vaikuttaa hankkeiden onnistumiseen
Kilpailukykyisen palkkauksen, joka määräytyy kokemuksesi ja osaamisesi mukaan
Vakinaisen työsuhteen suoralla rekrytoinnilla
Toivomme sinulta
Vähintään viiden vuoden kokemusta vastaavan työnjohtajan tehtävistä
Tehtävään soveltuvaa rakennusalan koulutusta
Kokemusta uudisrakentamisesta
Hyviä organisointi- ja johtamistaitoja
Oma-aloitteista, ratkaisukeskeistä ja vastuullista työotetta
Sujuvaa suomen kielen taitoa
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme henkilöitä jo hakuaikana.
Käy myös katsomassa työntekijävideomme suorarekrytoinnistahttps://youtu.be/7OEcTxcQSTI
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen. http://www.henkilostomestarit.fi/
Contract details
Type
Full-time
Occupation
construction general supervisor
Experience Level
Not specified
Salary rate
Not specified
Workplace
On-site
Employment type
Commission
Shifts
Contract
Permanent
Start date
Agreed date
Travel
Not specified
Open positions
2
Last application day
01.10.2026 (6 days left)
Trukkikuski syksyn rengaslogistiikkaan
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Sähköasentaja datakeskushankkeeseen (Kouvola)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Mittaushenkilö laserkeilaustehtäviin, PK-seutu (Mittasuora)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Kylmäasentaja (yli 3kg) Pääkaupunkiseutu
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Kylmälaiteasentaja yli 3kg (chiller-järjestelmät) – Pääkaupunkiseutu
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Korjausrakentamisen työnjohtaja (julkisivut)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy