Atoy is seeking a logistics worker for a permanent role in Espoo Olarinluoma: picking parts with a handheld scanner and other warehouse tasks. Mon–Fri, 37.5h, shifts 11–19.
Atoy-konserni on Pohjoismaiden neljänneksi suurin autoalan teknistä kauppaa ja korjaamoliiketoimintaa harjoittava yritys. Atoy-konserni on lähes 100 vuotta vanha perheyritys ja vahva kumppani autoteollisuudessa. Atoy-konserni työllistää yli 500 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa sekä tekevät tiivistä yhteistyötä yli 500 itsenäisen yrittäjän kanssa Pohjois-Euroopassa varaosien ja autotallilaitteiden maahantuonnissa ja tukkukaupassa.
Haemme logistiikkatyöntekijää Espoon Olarinluomaan vakituiseen työsuhteeseen
Logistiikkatyöntekijän tehtävässä:
Keräilet käsiskannerin avulla varaosia eri hyllypaikoilta trukin avulla
Työtehtäviisi saattaa lisäksi kuulua myös muita varastotehtäviä
Työtä tehdään ma-pe ja viikoittainen työaikasi on 37,5 h. Työ alkaa klo 11-19 vuorossa ja myöhemmin siirrytään kiertävään työaikaan, jossa työaika sijoittuu klo 8-19 välille.
Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Ihanteellinen tausta tehtävään on aikaisempi työkokemus logistiikan alalta. Tärkeintä on kuitenkin aito halu oppia, erittäin huolellinen työote sekä hyvä fyysinen kunto. Työskentelet tarkkuutta ja ripeyttä vaativissa työtehtävissä, joita tehdään sovittujen aikataulujen puitteissa. Työn luonteen vuoksi tehtävä edellyttää suomen kielen taitoa. Työturvallisuusmääräysten vuoksi alaikäraja varastokohteissamme on 18 vuotta.
Tarjoamme sinulle:
Toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, joka alkaa mahdollisimman pian sopimuksen mukaan. Työsuhde solmitaan alkuun Folkan kanssa.
Kattavan perehdytyksen
Itsenäisen työn mukavassa työyhteisössä, jossa saat takuulla halutessasi seuraa tauoille!
Noudatamme työsuhteessa kaupan työehtosopimusta. Palkkasi muodostuu kaupan TES:in (logistiikkatyöntekijä B, PKS) taulukkopalkasta
Haluamme olla sinulle työelämäsi luotettavin, monipuolisin ja motivoivin työyhteisö ja rakentaa myös sinun työelämästäsi omannäköisesi. Saat HR-konsultin täyden tuen koko työsuhteesi ajaksi. Käytämme päivittäisessä työssämme We Care-varhaisen välittämisen mallia, jolla varmistamme henkilöstömme jatkuvan hyvinvoinnin.
Täytäthän hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Hakuaika päättyy 4.10.2026. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löytyessä. Emme valitettavasti huomioi sähköpostitse tulleita hakemuksia, joten käytäthän vain tässä ilmoituksessa mainittuja hakutapoja.
Lisätietoja työstä antaa:
Michaela Lappalainen, HR-asiantuntija
050 472 1018 (ma-pe 8–16)
Folka (Personalhuset Staffing Group Oy) on osa kansainvälistä OTIGA Groupia, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Olemme luottokumppani työelämän eri vaiheissa jokaiselle asiakkaallemme ja työntekijällemme, ja juuri sitä pidämme suuressa arvossa. Olemme suoria, sanamme mittaisia ja teemme aina sen minkä lupaamme.
Folka – Yhdessä työelämässä.
Contract details
Type
Full-time
Occupation
Supply, distribution and related managers
Experience Level
Not specified
Salary rate
Not specified
Workplace
On-site
Employment type
Employment
Shifts
Contract
Permanent
Start date
Agreed date
Travel
Not specified
Open positions
1
Last application day
04.10.2026 (9 days left)
Dutch-speaking Customer Care Assistant
Personalhuset Staffing Group Oy
Hitsaaja Raumalle
Personalhuset Staffing Group Oy
Menekinedistäjä Cloetta Suomi Oy:lle Uudenmaan alueelle
Personalhuset Staffing Group Oy
Trukinkuljettaja Tuusulan Jusslaan
Personalhuset Staffing Group Oy
Autopeltiseppä Tammisaareen
Personalhuset Staffing Group Oy