S

Myyntiasistentti/ ajanvaraaja

Lahti, Finland

+2

Quick summary

Sales assistant and appointment setter (part-time, permanent). Phone work weekdays 9–18; possible remote. Commission or base + commission. 3 positions.

Haemme nyt joukkoomme tapaamisten ajanvaraajaa mielenkiintoiseen ja haastavaan tehtävään. Päätyövälineenä toimii puhelin, joten olethan reipas ja sanavalmis persoona. Voit olla rautainen puhelinmyynnin ammattilainen, vasta alasta kiinnostunut opiskelija tai vaikka lisätuloja hakeva eläkeläinen. Kokemuksen karttuessa ja annettujen näyttöjen sekä tarjottavan koulutuksen myötä on työssä mahdollista myös halutessasi edetä myös asiakasvastuulliseksi. Työ voi olla sekä osa- että kokoaikaista.

Tunnustamme hyvän ilmapiirin sekä yhdessä tekemisen tärkeyden tuloksen tekemisessä ja pidämme sen vuoksi työntekijöistämme hyvää huolta. Selkeät yhteiset tavoitteet saavutetaan hyvässä hengessä ja toisia kannustamalla. Näiden tavoitteiden täyttyminen mahdollistaa ahkeralle tekijälle myös aidosti kannustavan tulotason saavuttamisen!

Voit itse vaikuttaa myös omaan työaikaasi, sillä työtä on mahdollista suorittaa arkisin klo 09:00-18:00 välisenä aikana. Työpaikkana toimii ainakin aluksi toimisto, mutta annettujen näyttöjen myötä myös etätyöstä on mahdollista sopia. Halutessasi voit siis muokata työaikataulusi ja työympäristösi hyvinkin monipuoliseksi ja vaihtelevaksi.

Tämä voi olla juuri sinun paikkasi, mikäli olet yrittäjähenkinen sekä aktiivisen ja itsenäisen otteen omaava persoona, joka viihtyy rennossa, mutta tulostavoitteellisessa työympäristössä. Aikaisemmalla kokemuksella sijoitusalasta tai puhelintyöstä ei ole ratkaisevaa merkitystä, vaan asenne ratkaisee! Mikäli kiinnostuit ja koet olevasi hyvän tilannetajun omaava henkilö, joka on omimmillaan keskustellessaan ihmisten kanssa, niin otathan yhteyttä pian. Palkkaamme henkilön heti sopivan löydyttyä.

Contract details

Type

Part-time

Occupation

supply chain assistant

Experience Level

Not specified

Salary rate

Not specified

Workplace

On-site

Employment type

Employment

Shifts

Office hours+1

Contract

Permanent

Start date

Agreed date

Travel

Not specified

Open positions

3


Salary details

Provisio tai pohja+provisio


Last application day

30.09.2026 (5 days left)


How to apply

Työn luonteesta johtuen, pyrithän esittelemään ja myymään itsesi meille aluksi puhelimitse. Soittaa voit milloin vain, mutta parhaiten tavoitat arkisin yleensä klo 9-10 välillä.

Lisätietoja tehtävistä antaa Jukka Karvosenoja, puh. 0500 112 244 (Kirkkokatu 17, Oulu)

Tai suoraan omalle paikkakunnallesi

Lahti: Teemu Pääkkönen, puh. 040 559 0968 (Vesijärvenkatu 11)

Joensuu: John Niemi, puh. 045 138 1338 (Telitie 1)

More about Suomen Varainhoitopalvelut Oy

Suomen Varainhoitopalvelut on suomalainen asiakkaidemme sijoitus- ja kokonaisvarallisuuden suunnitteluun keskittynyt yhtiö, jonka historia ulottuu aina vuoteen 2003. Hyödynnämme oman pitkän kokemuksem...


Business id

1843888-7

Company size

Not specified

Location

Oulu, Finland

Industry

Vakuutusasiamiesten ja -välittäjien toiminta

Founded in

2003

Company form

Unknown


Social links

Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
More job openings (0)