T

Asiakkuuspäällikkö /B2B-myyjä

Espoo, Finland


Quick summary

Terassi Media Oy is looking for an active Key Account Manager/B2B Salesperson for remote work. Sell ~30 niche magazines on home, garden and wellbeing.

Haluatko mukaan suomalaisen mediayrityksen kansainväliseen kasvutarinaan?

Terassi Media Oy on vuonna 2010 perustettu kotimainen perheyritys ja vuonna 2017 Suomen ensimmäiseksi Vuoden Kustantajaksi valittu aikakauslehtikustantaja. Julkaisemme vuosittain lähes 30 korkealaatuista erikoisaikakauslehteä asumisen, sisustamisen, pihan ja puutarhan, ruoan, kauneuden ja hyvinvoinnin teemoista.

Toimintatapamme poikkeaa perinteisestä aikakauslehtikustantamisesta. Julkaisemme ajankohtaisiin sesonkeihin ja kiinnostaviin aiheisiin keskittyviä erikoislehtiä ketterästi ja nopeasti.

Vain muutamassa vuodessa olemme vieneet omat aikakauslehtibrändimme Suomen lisäksi Pohjoismaihin, kaikkiin saksankielisiin maihin sekä englanninkielisille markkinoille aina Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin asti.

Terassi ja Pihaopas oli vuonna 2025 Pohjoismaiden myydyin piha- ja puutarhalehti. Pienenä suomalaisena kustantamona olemme siis tehneet jotain varsin poikkeuksellista – ja nyt etsimme lisää kaupallista voimaa kasvumme tueksi.

Etsimme joukkoomme aktiivista, tuloshakuista ja oma-aloitteista asiakkuuspäällikköä / B2B-myyjää vahvistamaan mediamyyntiämme.

Mitä työssä teet?

Vastaat omien asiakkuuksiesi aktiivisesta myyntityöstä ja kehittämisestä. Kontaktoit yrityksiä puhelimitse, sähköpostitse ja tarvittaessa henkilökohtaisesti, kartoitat niiden ajankohtaisia markkinointitarpeita ja rakennat niille sopivia mediaratkaisuja julkaisujemme ympärille.

Työ ei tarkoita vain uusien yritysten etsimistä. Mediamyynnissä jokainen uusi julkaisu, sesonki ja teema muodostaa uuden myyntimahdollisuuden myös aikaisempien asiakkaidemme kanssa. Olennaista on aktiivinen asiakaskontaktointi ja uuden myynnin tekeminen.

Tehtäviisi kuuluvat myös asiakassuhteiden ylläpito ja kehittäminen, tarjousten ja sopimusten tekeminen, oman myyntiputken ja asiakastietojen järjestelmällinen ylläpito sekä oman myynnin seuranta ja raportointi.

Työskentelet tiiviissä yhteistyössä kustantajan, toimituksen ja muun tiimimme kanssa. Asiakkaiden kanssa käymiesi keskustelujen kautta olet myös tärkeä linkki markkinoiden ja toimituksemme välillä: välität tietoa asiakkaiden ajankohtaisista tuotteista, ilmiöistä ja tarpeista myös julkaisujemme kehittämiseen.

Ketä etsimme?

Sinun ei tarvitse olla valmiiksi media-alan ammattilainen – perehdytämme sinut tuotteisiimme ja toimialaamme. Aikaisempi B2B-myyntikokemus ja media-alan tuntemus ovat eduksi, mutta meille ratkaisevaa on ennen kaikkea se, että pidät aktiivisesta myyntityöstä ja uskallat tarttua puhelimeen.

Toivomme sinulta hyvää suullista ja kirjallista ilmaisua, järjestelmällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja kykyä viedä myyntiprosesseja itsenäisesti eteenpäin. Olet luonteva ihmisten kanssa, mutta samalla vahvasti tuloshakuinen: tavoitteesi ei ole vain pitää yhteyttä asiakkaisiin, vaan saada aikaan kauppaa ja rakentaa pitkäaikaisia asiakassuhteita.

Hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito on tehtävässä tärkeä. Kansainvälisen toimintamme lisäksi myös monien Suomessa toimivien yritysten markkinointipäätöksiä tehdään Suomen ulkopuolella. Muu kielitaito on selvä etu.

Arvostamme myös luontaista kiinnostusta julkaisujemme aihepiireihin – asumiseen, sisustamiseen, pihaan ja puutarhaan, ruokaan, kauneuteen tai hyvinvointiin.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme kiinnostavan ja itsenäisen myyntiroolin suomalaisessa, ketterässä ja kansainvälisesti kasvavassa mediayrityksessä. Pääset myymään laadukkaita ja visuaalisia tuotteita, joiden takana meidän on hyvä seistä, sekä rakentamaan omaa asiakaskuntaasi pitkäjänteisesti.

Työ tehdään yrittäjäpohjaisesti ja etänä. Saat meiltä perehdytyksen, myyntimateriaalit sekä pienen tiimimme tuen, mutta vastaat itsenäisesti oman työsi organisoinnista ja myyntituloksistasi.

Palkkiomalli

Maksamme 800 euron kuukausittaisen takuuprovision sovitun asiakaskontaktoinnin toteutumisesta sekä lisäksi 25 % provision toteutuneesta myynnistä.

Palkkiomallissa onnistuminen näkyy suoraan omassa ansainnassasi. Etsimme henkilöä, jota motivoi mahdollisuus kasvattaa aktiivisesti omaa myyntiään ja asiakaskuntaansa sekä rakentaa pitkäjänteisiä asiakassuhteita.

Kiinnostuitko?

Kerro hakemuksessasi meille itsestäsi, kokemuksestasi ja siitä, miksi juuri tämä tehtävä voisi sopia sinulle. Jos sinulla on myyntikokemusta, kuulemme mielellämme myös konkreettisista myyntituloksistasi ja siitä, millaisten asiakkaiden kanssa olet työskennellyt.

Pitkä myyntiura ei kuitenkaan ole meille ehdoton edellytys. Yhtä kiinnostuneita olemme sinusta, jos olet aktiivinen, rohkea ja luonteva ihmisten kanssa, nautit uusien ihmisten kohtaamisesta ja yhteyden ottamisesta etkä arastele tarttua puhelimeen. Oikea asenne, hyvä ihmistuntemus, oma-aloitteisuus ja halu oppia voivat tässä tehtävässä olla pitkää myyntikokemusta tärkeämpiä.

Koska tässä työssä suuri osa asiakaskontaktoinnista tapahtuu puhelimitse, toivomme, että hakemuksen lähettämisen lisäksi otat meihin yhteyttä myös puhelimitse. Haluamme kuulla sinusta!

Terassi Media Oy www.kotonajapihalla.fi

Contract details

Type

Full-time

Occupation

sales account manager

Experience Level

Not specified

Workplace

Remote

Employment type

Entrepreneurship

Shifts

Office hours

Contract

Permanent

Start date

As soon as possible

Travel

Not specified

Open positions

1


Salary details

800 e /kk takuuprovisio asiakaskontaktoinnin toteutumisesta, lisäksi 25% provisio toteutuneesta myynnistä


Last application day

11.10.2026


How to apply

Koska Asiakkuuspäällikön työstä valtaosa tapahtuu puhelimitse asiakkaita kontaktoiden niin otathan meihin yhteyttä myös puhelimitse.


Contact information


More about Terassi Media Oy

Terassi Media Oy Innovatiivinen edelläkävijä asumisen ja kodin aikakauslehdissä

Suomen ensimmäiseksi Vuoden Kustantajaksi 2017 valittu Terassi Media Oy on kotimainen perheyritys, joka vie suomalaisia...


Business id

2323363-2

Company size

Not specified

Location

Espoo, Finland

Industry

Not specified

Founded in

2010

Company form

Unknown


Social links

Not provided
Not provided
Not provided
Not provided
Not provided