V

Vuokatin Matkailukeskus Oy


Tietoa työnantajasta Vuokatin Matkailukeskus Oy

Vuokatin Matkailukeskus Oy

Vuokatin Matkailukeskus Oy:n (VMK) tehtävänä on vastata Vuokatin matkailualueen matkailumarkkinoinnista kotimaassa sekä kansainvälisen matkailun kehittämisestä. Se on perustettu vuonna 1981 ja sen toimintaa ohjaa alueen matkailustrategia, Menestyvä Vuokatti 2028. VMK toimii seudullisena DMO:na.

Suomen hiihtokeskusyhdistys ry on palkinnut Vuokatin Vuoden hiihtokeskuksena 2020. Perusteluina tunnustuksesta oli muun muassa esimerkillinen työ lasten ja lapsiperheiden hyväksi. Lisäksi perusteluissa mainittiin se, että Vuokatissa perustekeminen on aina ollut hyvin korkeatasoista. Vuokattihan on nimetty vuoden hiihtokeskukseksi aiemminkin jo vuonna 1997.

Vuokatti valittiin Vuoden matkailualueeksi 2019. Vuoden matkailualueen valitsevat Suomen matkailualan liitto SMAL, Visit Finland ja Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy, jotka laittoivat Suomen eri kuntia, seutukuntia ja maakuntia paremmuusjärjestykseen seuraavilla kriteereillä: rekisteröityihin majoitusliikkeisiin saapuneiden vieraiden määrän kehitys, matkailijoiden viipymän kehitys, lomamatkailijoiden yöpymisten määrän tasainen jakautuminen vuoden ajalle (sesonkivaihteluiden vähäisyys) ja majoitusmyynti asukasta kohden. Vuonna 2025 olimme kolmannella sijalla.

Y-tunnus

0401113-7

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Sotkamo, Suomi

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

1978

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty

Yhteystiedot

Sähköposti

Ei määritelty

Puhelin

Ei määritelty