
Suunnittelija kiinteille televerkoille: toteutussuunnittelu ja dokumentointi KeyComiin, maastosuunnittelu, sijoitusluvat ja lausunnot, työkartat/kuvat sekä kustannusarviot. Vakituinen.
Tehtävänkuvaus
Suunnittelijan roolissa vastaat operaattoreille rakennettavien kiinteiden televerkkojen toteutussuunnittelusta ja dokumentoinnista KeyCom-järjestelmään. Tehtävä sisältää muun muassa kaivuureittien maastosuunnittelua, sijoituslupien ja työn toteuttamiseksi tarvittavien lausuntojen hankkimista sekä niiden huomioimista suunnittelussa. Lisäksi työskentelet materiaalien määrittelyiden, työkarttojen, kytkentäkuvien ja kustannusarvioiden toteuttamisen sekä verkon dokumentoinnin parissa.
Suunnittelijan tehtävä pitää sisällään toimistotyötä mutta pääset myös jalkautumaan kentälle sekä olemaan tiiviissä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Työ on osaksi liikkuvaa ja rooliin vaaditaan ajokorttia. Mahdollisuus hyödyntää omaa autoa nähdään eduksi.
Tarjoamme
Työtehtävät
Etsimme
Rekrytointiprosessimme
Academic Work hoitaa tätä hakua asiakkaansa puolesta, jonka toiveena on kaikkien tehtävää koskevien kysymysten osoittaminen Academic Workille.
Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja mikäli olemme edenneet jo rekrytointiprosessissa pidemmälle, saatamme sulkea haun ennen lopullisia valintoja. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Hybridi
Työsuhteen tyyppi
Toimeksianto
Vuorot
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Mahdollisimman pian
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Viimeinen hakupäivä
22.12.2026
SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva teräsyhtiö ja johtava erikoislujien terästen ja niihin liittyvien palveluiden toimittaja. SSAB:n visiona on entistä vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:n...
Y-tunnus
2756351-6
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Espoo, Suomi
Toimiala
Työvoiman vuokraus
Perustettu
2016
Yhtiömuoto
Tuntematon
Sosiaaliset mediat

Senior Azure Developer, Bluefors
Academic Work Finland Oy

Energiapäällikkö / Tiiminvetäjä (Energia-ala ja kunnossapito)
Academic Work Finland Oy

Suunnittelija (valokuituverkot), useita sijainteja
Academic Work Finland Oy

Analyst (Commercial Projects & Financial Analysis), Uusimaa
Academic Work Finland Oy

Työnjohtaja valaistusyksikköön, Destia, Pk-seutu
Academic Work Finland Oy

Projektipäällikkö (Sähköverkko- ja energiainfra), Useita sijainteja
Academic Work Finland Oy