Loviisa, Suomi
+13Technical Sales Support Engineer Siemensille: tulkitset tarjouspyyntöjä ja sähkösuunnitteluaineistoa, määrittelet ratkaisuja, huomioit suojaus & automaatio, tuet tarjouslaskentaa.
Tehtävänkuvaus
Technical Sales Support Engineerina toimit teknisenä asiantuntijana Siemensin sähköistysprojektien tarjousvaiheessa. Työskentelet asiakkaiden, myynnin sekä Siemensin muiden asiantuntijoiden välillä ja autat muodostamaan asiakkaan teknisestä tarpeesta toimivan ja kaupallisesti järkevän ratkaisun.
Keskeisessä roolissa on asiakkaiden tarjouspyyntöjen, sähkösuunnitteluaineiston ja teknisten piirustusten tulkinta. Sinun ei tarvitse olla suunnitellut kokonaisia sähköasemia alusta loppuun, mutta sinun tulee ymmärtää sähköjärjestelmien toimintaa sekä pystyä lukemaan esimerkiksi piirikaavioita, yksiviivakaavioita ja muuta teknistä dokumentaatiota.
Taustasi voi olla esimerkiksi sähkönjakeluverkkojen suunnittelusta, sähköasemista tai teollisuuslaitoksen oman sähköverkon käytöstä ja hallinnasta. Myös käytännön kenttäkokemus on relevanttia, jos olet työssäsi joutunut perehtymään sähköverkon suojaukseen, automaatioon ja sähkölaitteisiin.
Tarjoamme
Työtehtävät
Tehtäviisi kuuluu muun muassa:
Etsimme
Sinulla on sähköalan koulutustausta ja kokemusta sähköjärjestelmien tai sähköverkkojen parissa. Taustasi voi olla suunnittelussa, sähköverkon käytössä, teollisuuden sähköjärjestelmissä tai esimerkiksi sähköasema- ja sähkönjakeluprojekteissa.
Olennaisinta on, että sinulla on jonkinlainen sähkösuunnittelutausta sekä käytännön ymmärrystä sähköverkon suojauksesta ja automaatiosta.
Toivomme sinulta:
Työkokemuksesi voi olla esimerkiksi:
Katsomme eduksi
Menestyäksesi roolissa olet
Rekrytointiprosessimme
Academic Work hoitaa tätä hakua asiakkaansa puolesta, jonka toiveena on kaikkien tehtävää koskevien kysymysten osoittaminen Academic Workille.
Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja mikäli olemme edenneet jo rekrytointiprosessissa pidemmälle, saatamme sulkea haun ennen lopullisia valintoja. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
tekninen myyjä
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Viimeinen hakupäivä
10.03.2027
Senior Azure Developer, Bluefors
Academic Work Finland Oy
Energiapäällikkö / Tiiminvetäjä (Energia-ala ja kunnossapito)
Academic Work Finland Oy
Suunnittelija (valokuituverkot), useita sijainteja
Academic Work Finland Oy
Analyst (Commercial Projects & Financial Analysis), Uusimaa
Academic Work Finland Oy
Työnjohtaja valaistusyksikköön, Destia, Pk-seutu
Academic Work Finland Oy
Projektipäällikkö (Sähköverkko- ja energiainfra), Useita sijainteja
Academic Work Finland Oy