Ammattiliitto Pro hakee yhteiskuntasuhteiden asiantuntijaa määräaikaiseen perhevapaan sijaisuuteen Helsinkiin 1.12.2026–31.8.2027. Vaikuttamisen suunnittelu ja poliittisen päätöksenteon seuranta.
Ammattiliitto Pro hakee yhteiskuntasuhteiden asiantuntijaa määräaikaiseen perhevapaan sijaisuuteen 1.12.2026 alkaen Helsinkiin
Yhteiskuntasuhteiden asiantuntijan tehtävänä on Pron yhteiskunnallisen vaikuttamisen suunnittelu, koordinointi ja toteutukseen osallistuminen. Asiantuntija tuottaa materiaalia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja vaikuttajaviestintään. Lisäksi asiantuntija seuraa poliittista päätöksentekoa ja poliittisen kentän ajankohtaista keskustelua. Sijaisuus osuu erityisen mielenkiintoiseen aikaan eduskuntavaalien vuoksi. Lainsäädäntöhankkeiden seuraaminen ja niihin liittyvien lausuntojen kirjoittaminen muodostaa osan tehtäväkentästä. Asiantuntijan osaamista hyödynnetään myös työryhmätyössä ja sisäisessä koulutuksessa.
Tehtävässä edellytetään kykyä toteuttaa Pron strategiaa vaikuttamisessa ja kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia sekä erinomaisia vuorovaikutus-, viestintä- ja vaikuttamistaitoja. Lisäksi edellytetääntyömarkkinapolitiikan ja parlamentaarisen päätöksenteon tuntemusta, yhteiskunnallisia verkostoja sekä hyvää suomen kielen taitoa.Kokemus yhteiskuntavaikuttamisesta sekä julkisen sektorin tuntemus luetaan eduksi. Ensisijaisesti tehtävään valitaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö.
Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen, joten toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Mitä lupaamme sinulle?
-yhteiskunnallisesti merkityksellisen ja monipuolisen työtehtävän
-hyvän perehdyttämisen
-kilpailukykyisen palkan ja erinomaiset työsuhde-edut
-innostavan työyhteisön, esihenkilön ja kollegoiden vankkumattoman tuen
-joustavaa monipaikkaista työskentelyä
Tehtävään valittavan henkilön palkka määräytyy Ammattiliitto Prossa noudatettavan työehtosopimuksen perusteella. Tehtäväkohtainen palkka on 5618,94 euroa kuukaudessa, muut erät määräytyvät palkattavan henkilön kokemuksen perusteella.
Työsuhde on määräaikainen perhevapaan sijaisuus ajalle 1.12.2026- 31.8.2027 tai vakituisen työntekijän paluuseen saakka.
Lähetä hakemuksesi ansioluettelon kanssa 29.9. klo 16.00 mennessä rekry2@proliitto.fi
Lisätiedot:
Yhteiskuntasuhdejohtaja Henrik Haapajärvi, puhelin 050 339 2604
Soittoajat 17.9. klo 11–13 ja 25.9. 11–13.
Pro on työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista.
Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 110 000 jäsentä, ja neuvottelemme 180 virka- ja työehtosopimusta. Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla. Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Ennakoimme kansainvälisiä työelämän kehityskulkuja ja ilmiöitä, ja kehitämme uusia ratkaisuja suomalaiseen työelämään. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
kansainvälisen viestinnän erityisasiantuntija
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Sopimus
Määräaikainen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Viimeinen hakupäivä
29.09.2026 (4 päivää jäljellä)
Hakuohjeet
Lähetä hakemuksesi ansioluettelon kanssa 29.9. klo 16.00 mennessä rekry2@proliitto.fi
Pro on työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista.
_Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 110 0...
Y-tunnus
0215350-2
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
1978
Yhtiömuoto
Ei määritelty
Sosiaaliset mediat