Kokit Hämeenlinnaan lounas- ja AC-työhön. Määräaikainen osa-aika. Tehtäviin kuuluu esivalmistelu, annostelu, ruokalistojen suunnittelu, raaka-ainehankinta. Myös tuuraus.
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella.
Haemme nyt asiakkaillemme Hämeenlinnaan
Kokkeja, sekä lounas, että AC
Koetko olevasi parhaimmillasi keittiössä? Siisteys ja järjestys kuuluvat elämääsi. Asiakasyrityksemme kaipaavat tekijöitä monipuolisiin työtehtäviin ruokaravintoloissa. Voit olla työuraasi aloitteleva linjakokki tai kokenut vuoropäällikkö. Tarjolla monipuolisia vuoroja, joskus lyhyelläkin varoitusajalla. Osa-aikaisia sekä täysillä tunneilla olevia tehtäviä. Keikkailijoita ja tuuraajia kaivataan aina tueksi kiireaikoina. Työtehtäviisi voi kuulua mm. esivalmistelut, esillepanot, ruokalistojen aktiivinen suunnittelu aina raaka-ainevalvontaan ja -hankintaan saakka. Kokemus ravintolamaailmasta sekä vastaava koulutus katsotaan eduksi, mutta asenne määrää.
Eduksi katsotaan:
Aiempi kokemus keittiötyöskentelystä
Täsmällisyys, luontainen tiimihenkisyys ja hyvä fyysinen kunto
Ennen kaikkea innostunut ja vastuullinen asenne asiakaslähtöistä tiimityöskentelyä kohtaan
Valmius vuorotyöskentelyyn (myös viikonloput)
B-ajokortti, auto käytössä (työpaikalle pääsemiseksi)
Vaatimukset:
Suomen kielen osaaminen/working knowledge of finnish language (perehdytys sekä reseptit suomeksi/onboarding in finnish)
Ravintola- ja Catering alan tutkinto tai vastaava kokemus
Hygieniapassi ja anniskelupassi
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Hakemukset otetaan vastaan ainoastaan rekrytointijärjestelmämme kautta, jotta voimme käsitellä henkilötietoja turvallisesti ja tietosuojakäytäntöjemme mukaisesti.
Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla:
Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi
Armstrong on valtakunnallinen henkilöstöalanyritys, joka yhdistää osaavat tekijät ja hyvät työnantajat. Toimimme ihmisläheisesti ja uskomme, että onnistuneet työsuhteet syntyvät avoimesta vuorovaikutuksesta, luottamuksesta ja aidosta välittämisestä. Tukenasi on kokenut henkilöstöalan ammattilaisten tiimi koko työsuhteesi ajan. Huolehdimme työntekijöistämme tarjoamalla yksityisen työterveyshuollon sekä laadukkaat ja turvalliset työvarusteet työtehtävien vaatimusten mukaisesti.
Yhdellä hakemuksella voit avata oven useisiin työmahdollisuuksiin. Meille tärkeintä on löytää juuri sinulle sopiva työ ja varmistaa, että työsuhteesi sujuu alusta alkaen mutkattomasti ja luotettavasti.
Sopimustiedot
Tyyppi
Osa-aikatyö
Ammatti
Pikaruokatyöntekijät
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Sopimus
Määräaikainen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Viimeinen hakupäivä
27.09.2026 (2 päivää jäljellä)
Timpuri Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy
KONEISTAJA – MAZAK-SORVILLE – HÄMEENLINNA
Armstrong HML Oy
Rakennusaputyöntekijöitä Kanta-Hämeeseen
Armstrong HML Oy
Hitsareita
Armstrong HML Oy
Kylmälaiteasentaja
Armstrong HML Oy
Hitsaaja Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy