Kokki tai keittiöapulainen Attendo Hopeaharjuun, Sallaan. Keikkatyö, osa-aikainen. Tehtävät: ruoanvalmistus/siisteys/astiahuolto (kokille myös tilaukset, hävikin seuranta).
Kokki tai keittiöapulainen Attendo Hopeaharjuun, Sallaan – tule tekemään päivän parhaat hetket!
Parhaat päivät alkavat usein hyvästä aamupalasta ja jatkuvat maistuvien aterioiden parissa. Siksi etsimme keittiöömme uutta tekijää pitämään huolta arjen tärkeistä hetkistä. Suomen pohjoisessa, Attendo Hopeaharjun keittiössä pääset osaksi arkea, jossa jokaisella aterialla on merkitystä ja jokainen kohtaaminen tuo hyvää mieltä niin asukkaille kuin työkavereillekin. Kokemuksesi perusteella voit olla joko kokki tai keittiöapulainen.
Keikkatyöntekijänä voit tehdä työtä silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Voit valita itse kuinka paljon vuoroja teet – näin saat työn sovitettua esimerkiksi toisen työn, opiskelun tai perhevapaan rinnalle. Keikkatyön kautta sinulle voi halutessasi avautua mahdollisuuksia pidempiaikaisiin sijaisuuksiin tai vakituiseen työsuhteeseen Attendolla. Toivomme että voit aloittaa työssä mahdollisimman pian, mutta työsuhteen aloituksen ajankohdasta voimme sopia yhdessä kanssasi.
Mitä sinä pääset tekemään?
Keittiöapulaisen tyypillinen työvuoro pitää sisällään avustamista ruokien valmistuksessa, keittiön siisteydestä huolehtimista, astiahuoltoa, omavalvonnan toteuttamista sekä mahdollisesti myös ruokien jakamista. Toivomme aiempaa kokemusta ruoka-alalta tai alan opintoja, mutta tärkeintä on asenne uuden oppimiseen.
Kokkina työtehtäviisi kuuluu ruokien ja leivonnaisten valmistaminen ruokalistan ja reseptiikan mukaisesti, elintarviketilausten tekeminen sekä varaston hallinta ja ostojen seuranta. Tehtävässä vastaat myös hävikin seurannasta sekä omavalvonnan toteuttamisesta ja mahdollisiin poikkeamiin reagoinnista. Lisäksi huolehdit keittiön siisteydestä ja toimit tiiviissä yhteistyössä hoivan henkilöstön kanssa varmistaaksesi asukkaille laadukkaan ruokailukokemuksen.
Mitä edellytämme sinulta?
Kokin tehtävään soveltuva koulutus tai työkokemus vastaavista työtehtävistä
Keittiöapulaisen tehtävään emme vaadi tutkintoa, mutta työkokemuksen vastaavista tehtävistä katsomme eduksi
Hygieniapassi
Sujuva suomen kielen taito, vähintään B2-taso (työkielemme ja dokumentointimme on suomi)
Ajokortti katsotaan eduksi
Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
Mitä tarjoamme sinulle?
Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkka määräytyy tehtävän mukaan.
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka.
Kiinnostuitko? Hae meille työkaveriksi!
Hakuaikaa on 30.9.2026 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoiva esihenkilö. Lähetäthän työhakemuksesi suomen kielellä vain rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuksen jättämisen yhteydessä pääset halutessasi vastaamaan myös lyhyeen videokysymykseen.
Täällä sinua varten Tuleva esihenkilösi:
Emma Moilanen
041 732 5605
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
www.attendo.fi [https://app.teamtailor.com/companies/TM8RiVbWmHA/jobs/5492231/edit/www.attendo.fi%20]
Sopimustiedot
Tyyppi
Osa-aikatyö
Ammatti
Avustavat keittiötyöntekijät
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Päivätyö
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Viimeinen hakupäivä
30.09.2026 (5 päivää jäljellä)
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistä...
Y-tunnus
1755463-2
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Helsinki, Suomi
Toimiala
Ikääntyneiden palveluasuminen
Perustettu
2002
Yhtiömuoto
Tuntematon
Sosiaaliset mediat
Lähihoitaja Attendo Kaarnikka, Rovaniemi
Attendo Oy
Fysioterapeutti, tuntityö
Attendo Oy
Lähihoitaja, Attendo Tepon Tupa Jalasjärvi
Attendo Oy
Sairaanhoitaja, Attendo Villa Kivi, Järvenpää
Attendo Oy
Hoitajan keikkatyö, Attendo Oma - Varkaus, Leppävirta, Joroinen, Pieksämäki
Attendo Oy
Ohjaaja keikkatyöhön, Attendo Jakobintupa
Attendo Oy