C

Maanrakennustyöntekijä reissutöihin (Tampere)

Riihimäki, Suomi

+1

Lyhyt yhteenveto

Maanrakennustyöntekijä reissutöihin Etelä-Suomeen (Tampere). Työ vaihtelevissa infra- ja kunnossapitokohteissa, kaivinkoneen avustus, käsityöt ja tasolaser.

Hei sinä infra-alan osaaja tai tuleva ammattilainen!

Haemme nyt MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÄÄ asiakasyrityksemme vaihtuville työmaille reissutöihin eteläisen Suomen alueelle. Asiakkaamme on yli 10 vuotta toiminut infra-alan yritys, jossa tehdään kattavasti kaikentyyppisiä maanrakennustöitä kunnille ja isommille yrityksille. Työkohteet ovat pääsääntöisesti teollisuuskunnossapitoa ja vaihtelevia uudisrakentamisen maanrakennushankkeita. Työkohteet vaihtelevat, joten pääset tekemään monipuolista työtä kivassa ympäristössä ja porukassa.

Työssä aloitetaan mahdollisimmn pian. Työtä on tiedossa aina talven tuloon asti. Työtehtävät ovat kaivinkoneen työn avustamista, käsinkaivuu- ja täyttötöitä sekä tasolaserin käyttöä.

Viikkotunnit pyritäänt tekemään aina alkuviikko-painotteisesti, jotta perjantait voivat olla vapaita ja näin ollen pääsee aiemmin viikonlopun viettoon. Työtunteja on lähtökohtaisesti koko kaudelle 40 h/vko. Palkka tehtävässä on sovittavissa kokemuksesi mukaan. Tarjoamme työntekijälle matkatöissä majoituksen ja näiltä päiviltä kertyy verottajan ohjaama päiväraha.

Toivomme sinulta:

\- kokemusta maanrakennusalan lapiotöistä esim. 1-2 kesän ajalta. Enempi on toki sinulle eduksi

\- tasolaserin käyttötaitoa

\- kuvien lukutaitoa, se ei kuitenkaan ole edellytys

\- oman auton käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen vaihtuvien työmaiden vuoksi

\- reipasta ja vastuuntuntoista asennetta

Tarjoamme sinulle:

\- pitkäaikaisen työn kauden yli

\- kattavan työterveyshuollon, joka toimii valtakunnallisesti

\- henkilöstön tuen koko työsuhteen ajan

\- osaamisesi huomioivan palkan, kerrothan rohkeasti palkkatoiveesi

\- tarvittavat työvarusteet ja -vaatteet

\- mukavan työyhteisön

\- Clickiltä asianmukaisen ja tunnetusti hyvän tuen koko työsuhteesi ajaksi

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, niin kuulisin sinusta mielelläni! Täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta 050 411 6508 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

rakennustyömaan avustava työntekijä

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Määräaikainen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Viimeinen hakupäivä

27.09.2026 (2 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta 050 411 6508 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.


Lisää työnantajasta Click Henkilöstöpalvelut Oy

TPE Turun Pelti ja Eristys Oy on metallialalla toimiva, vuonna 1984 perustettu suomalainen perheyritys. Toimitamme teräsrakenteita, ohutlevytöitä ja erilaisia julkisivuratkaisuja suurille rakennusliik...


Y-tunnus

2168901-1

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Tampere, Suomi

Toimiala

Työvoiman vuokraus

Perustettu

2008

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty