H

Päätoiminen tuntiopettaja: liikunta ja terveystieto, Kruunuvuorenrannan peruskoulu

Helsinki, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Päätoiminen tuntiopettaja (määräaikainen) Kruunuvuorenrannan peruskouluun opettamaan liikuntaa ja terveystietoa 3.11.2026–5.6.2027. Yläluokat.

Haemme päätoimista tuntiopettajaa opettamaan liikuntaa ja terveystietoa Kruunuvuorenrannan peruskouluun yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoon lukuvuodeksi ajalle 3.11.2026-5.6.2027.

Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän Kruunuvuorenrannan peruskoulussa, jossa oppilaita on tällä hetkellä noin 250 ja henkilökuntaa reilut 20 henkilöä. Koulumme kasvaa lukuvuosittain. Kuluvana lukuvuonna 2026-2027 meillä opiskelevat vuosiluokat 1-4 ja 7-9. Alakoulu kasvaa vuosi vuodelta kohti kuuden vuosiluokan kokonaisuutta. Päätoimisena tuntiopettajana tulet työskentelemään yläkoulun oppilaiden opetuksen parissa.

Kruunuvuorenrannan peruskoulu on nuori koulu kaupungissa. Juuri nyt luomme ja kehitämme rakenteita ja toimintakulttuuria yhdessä koko henkilökunnan, oppilaiden, huoltajien ja alueen toimijoiden kanssa. Vahvuutemme ja voimavaramme perustuvat hyvään, avoimeen ja luotettavaan yhteistyöhön sekä kouluyhteisöön. Koulumme arvoja ovat: positiivisuus, kannustavuus, rehellisyys, vastuullisuus ja osallisuus.

Suunnittelemme ja toteutamme oppilaille sujuvia oppimisen polkuja joustavilla opetusjärjestelyillä ja yhteisopettajuudella. Meillä on yhdessä oppimisen ja yhdessä tekemisen tahtotila. Työyhteisömme on voimavaramme ja onnistumisemme perusta.

Työskentelemme tällä hetkellä väistötiloissa merellisen kauniissa Kruunuvuorenrannassa. Kruunuvuorenrannan uusi monitoimitalo Helmi valmistuu tämän hetkisen tiedon mukaan kesällä 2027. Tuolloin pääsemme muuttamaan uusiin oppimisen tiloihin yhdessä ruotsinkielisen ala-asteen, päiväkodin, iltapäivätoiminnan, leikkipuiston, nuoriso- ja liikuntapalvelujen kanssa. Yhteistyötä eri toimijoiden kanssa teemme jo nyt lähitulevaisuutta silmällä pitäen. Sinulla on nyt loistava mahdollisuus päästä luomaan uutta yhteisöllistä toimintakulttuuria kasvavaan ja kehittyvään kouluun.

Miksi meille töihin?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-palkat-ja-palkitseminen

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille

Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä! Odotamme hakemustasi!

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuus määräytyy asetuksen 986/1998 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Luemme eduksi kokemuksen opetustyöstä sekä kokemuksen yhteistyöstä eri liikunta-alan toimijoiden kanssa.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

liikunnanopettaja, yläluokat ja lukio

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Julkinen virka

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Määräaikainen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

OVTES


Viimeinen hakupäivä

30.09.2026 (6 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Rehtori Tarja Tapper
09 310 83202
tarja.tapper@hel.fi

Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Helsingin kaupunki

Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!

Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuk...


Y-tunnus

0201256-6

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

1978

Yhtiömuoto

Kunta


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty