H

Hautausmaan ammattityöntekijä

Vantaa, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Helsingin seurakuntayhtymän hautausmaalla (Honkanummi, Vantaa) ammattityöntekijä: kunnossapito, lumi ja liukkaudentorjunta, viheralueet sekä tarv. haudankaivu ja kappelivahtimestari.

Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimessa on haettavana ammattityöntekijän tehtävä

Pääasiallinen työnsuorituspaikka on Honkanummen hautausmaa Vantaan Hakkilassa, mutta tehtäviä voi olla myös muilla Helsingin seurakuntayhtymän hautausmailla. Honkanummen hautausmaa on pinta-alaltaan Suomen suurin, 76 hehtaaria. Hautausmaalla työskentelee ympärivuotisesti kolmisenkymmentä työntekijää ja kesäaikana lisäksi noin 80 kausityöntekijää.

Seurakuntayhtymän hautaustoimi hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, kuten haudankaivuuseen ja hautausmaiden ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Lisäksi huolehdimme hautainhoitorahaston palveluista sekä kirkollisten toimitusten, pääsääntöisesti siunaustilaisuuksien avustavista palveluista.

Ammattityöntekijän tehtävään kuuluvat kaikki hautausmaan kunnossapitoon liittyvät tehtävät maa-aineksien kuljettamisesta erilaisiin maa- ja viherrakentamiseen liittyviin tehtäviin. Talviaikaan tehtävät painottuvat käytävien lumi- ja liukkaudentorjuntatöihin niin koneella kuin käsin ja kesäaikana viherrakentamiseen ja viheralueiden kunnossapitoon. Lisäksi tehtävään kuuluu kappelivahtimestarin tehtäviä työvuorolistan mukaan ja tarvittaessa myös haudankaivuuseen osallistumista.

Tehtävän hoitamisen edellytyksenä on vähintään ajokorttiluokka C sekä tehtävään soveltuva ammatillinen koulutus/tutkinto kuten maanrakennuskoneenkuljettaja tai puutarhuri. Työntekijäksi valitun on sitouduttava suorittamaan kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyys kolmen kuukauden kuluessa töiden aloituksesta.

Arvostamme myös työalan työkoneiden ja -välineiden käyttö- ja huoltotaitoa sekä aiempaa työkokemusta hautaustoimen ja viherrakentamisen tehtävissä. Muun muassa traktorit, pyöräkuormaajat, kuorma-auto, raivaussahat, lehtipuhaltimet ja lapiot ynnä muut käsityökalut ovat osana työtehtäviä. Perus ICT-taidot on hallittava. Työntekijältä odotetaan hyviä työyhteisötaitoja sekä motivaatiota suorittaa monenlaisia ulkona tehtäviä työtehtäviä itsenäisesti ja osana työryhmää.

Tehtävän palkkaus määräytyy KirVesTes:n vaativuusryhmän 402 mukaan ja peruspalkka on 2556,77 €/kk. Peruspalkan lisäksi on mahdollista saada aikaisempaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää 86-320,50 €/kk. Työsuhde-etuja ovat esimerkiksi työterveys, ePassi ja aktiivinen tyhytoiminta. Helsingin seurakuntayhtymä on savuton työpaikka.

Hakuaika alkaa keskiviikkona 9.9.2026 ja päättyy sunnuntaina 27.9.2026 klo 20.00. Haastateltaville ilmoitetaan viimeistään perjantaina 2.10.2026. Haastattelut ja työnäyte toteutetaan keskiviikkona 7.10.2026. Tehtävän hoitaminen tulee aloittaa viimeistään 9.11.2026 tai sopimuksen mukaan aiemmin. Työsuhteen alussa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Tiedusteluihin vastaa Honkanummen ylipuutarhuri Miia Ylipulli arkisin klo 10.00-11.00 puh. 09 2340 2901 tai sähköpostitse miia.ylipulli@evl.fi.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

hautauspalvelutyöntekijä

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

Vaativuusryhmä 402, peruspalkka 2556,77 €/kk.


Viimeinen hakupäivä

27.09.2026 (2 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Tiedusteluihin vastaa Honkanummen ylipuutarhuri Miia Ylipulli arkisin klo 10.00-11.00 puh. 09 2340 2901 tai sähköpostitse miia.ylipulli@evl.fi.


Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Helsingin Seurakuntayhtymä - Helsingfors Kyrkliga Samfällighet

Johannes församling är en stor församling i Helsingfors centrum med många möjligheter att skapa nya mötesplatser för våra medlemmar och invånare. Församlingen har ett trettiotal anställda och goda res...


Y-tunnus

0201242-7

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

1978

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty