I

Lähihoitaja - tule osaksi InMedin tiimiä Vaasassa!

Vaasa, Suomi


Lyhyt yhteenveto

InMedi Vaasaan lähihoitaja vakituiseen työsuhteeseen. Työ kotihoidossa: seniorit, vammaispalvelu ja erityistä tukea tarvitsevat lapset. Kaksivuorotyö.

InMedin Vaasan toiminta kasvaa, ja asiakkaidemme määrän lisääntyessä etsimme nyt lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen vahvistamaan tiimiämme.

Meillä työ on ennen kaikkea kohtaamisia ja hoitotyötä siellä, missä asiakkaan arki tapahtuu – hänen omassa kodissaan.

Työskentelet monipuolisesti senioriasiakkaiden, vammaispalvelun asiakkaiden sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Työpäivät ovat vaihtelevia, ja pääset hyödyntämään lähihoitajan osaamistasi monipuolisesti erilaisten asiakkaiden ja elämäntilanteiden parissa.

Työ on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä. Tällä hetkellä mahdollisuuus tehdä myös yövuoroja. Työvuorosuunnittelussa pyrimme huomioimaan työntekijöidemme elämäntilanteet ja toiveet mahdollisuuksien mukaan.

Millainen työpaikka InMedi on?

Haluamme, että meillä on hyvä tehdä töitä. Meille on tärkeää avoin ilmapiiri, työkavereiden tuki ja se, että jokainen saa olla osa työyhteisöä omana itsenään.

Erityisen iloisia olemme olleet siitä, että meillä hiljattain aloittaneet hoitajat ovat antaneet kiitosta hyvästä työilmapiiristä ja tavasta, jolla heidät on otettu osaksi tiimiä. Siitä haluamme pitää kiinni myös kasvaessamme.

Meillä et ole vain nimi työvuorolistassa. Olemme sopivan kokoinen työyhteisö, jossa tunnemme toisemme ja jossa apua saa silloin, kun sitä tarvitsee.

Toivomme sinulta

Sinulla on lähihoitajan tutkinto ja halu tehdä laadukasta, ihmisläheistä hoitotyötä asiakkaiden kodeissa. Arvostamme itsenäistä työotetta, luotettavuutta ja kykyä kohdata erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita.

Aikaisempi kokemus kotihoidosta, vammaispalveluista tai erityislapsista on eduksi, mutta kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi. Tärkeintä meille on hyvä asenne, halu oppia ja aito kiinnostus ihmisiin.

Edellytämme sinulta hyvää suomen kielen taitoa, jotta jokainen asiakas voi tulla aidosti kuulluksi ja ymmärretyksi.

Mitä tarjoamme sinulle?

Tarjoamme vakituista työtä kasvavassa, kotimaisessa hoiva- ja terveyspalveluyrityksessä, monipuolisia asiakkaita ja työn, jossa oma ammattitaito todella näkyy asiakkaan arjessa.

Saat ympärillesi mukavan ja kannustavan työyhteisön sekä mahdollisuuden tehdä hoitotyötä inhimillisesti ja asiakkaan tarpeisiin keskittyen. Työntekijöidemme hyvinvointia tuemme ePassi-edulla ja säännöllisillä TYKY-päivillä – meille on tärkeää, että työssä myös viihdytään

Kiinnostuitko?

Laita meille hakemuksesi ja kerro vähän itsestäsi ja siitä, millainen hoitaja juuri sinä olet.

Tule tekemään kanssamme hyvää hoitotyötä – ihmistä varten.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

lähihoitaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö+1

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

Osaamisen ja kokemuksen mukaan


Viimeinen hakupäivä

04.10.2026 (9 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Vapaamuotoiset hakemukset hennamari@inmedi.fi

Lisätietoja yrittäjä Hennamari Hietala , puh. 050 3829092

Yhteystiedot


Lisää työnantajasta InMedi oy

InMedi on erikoistunut asiakkaan kotona tehtävään hoitotyöhön. Tarjoamme sydämellistä hoitoa ja digitaalisia terveyspalveluita asiakkaan parhaaksi...


Y-tunnus

2545656-5

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Vaasa, Suomi

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

2013

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty