Työnantajapalveluiden asiantuntija Kirkkonummen työllisyysalueella: kontaktoi ja neuvoo työnantajia (rekrytointi, palkkatuki), järjestää rekrytapahtumia ja käsittelee tuet (starttiraha).
Työnantajapalveluiden asiantuntijana toteutat lakisääteisiä työnantajapalveluita yhdessä viisihenkisen tiimimme kanssa. Varmistat osaltasi, että työllisyysalueemme yhteistyö työnantajien kanssa on mahdollisimman laadukasta ja aktiivista. Osallistut tiimin ja palveluiden kehittämiseen ja teet tiivistä yhteistyötä tiimisi lisäksi myös henkilöasiakastiimiemme ja kuntien elinkeinopalveluiden kanssa.
Tehtäväkenttäsi on monipuolinen. Pääset kontaktoimaan, neuvomaan ja ohjaamaan työnantajia esimerkiksi rekrytointiin ja palkkatukeen liittyen, sekä ohjeistamaan aloittavia yrittäjiä starttirahaan liittyen. Työnantajien palvelutarpeen arvioiminen ja sopivien palveluiden tarjoaminen on osa tehtävänkuvaasi. Vastuihisi kuuluu olennaisesti työnvälitykseen liittyviä tehtäviä, kuten rekrytointitapahtumien järjestämistä ja sopivien työnhakijoiden esittelyä työnantajille. Tehtäviisi kuuluu myös starttirahahakemusten käsittely ja päätöksenteko, sekä mahdollisesti myös palkkatukihakemusten käsittely ja päätöksenteko. Tukihakemusten päätöksenteossa tiedon etsiminen ja käsittely sekä lain soveltaminen ovat avainasemassa.
Pääset meillä tiiviiksi osaksi koko työyhteisöä. Osallistut omalla osaamisellasi ja asiantuntemuksellasi moniammatilliseen yhteistyöhön ja kehittämiseen. Pääset meillä asiakastyön ohella kehittämään työnantajapalveluiden sisältöjä ja toimintatapoja. Palvelet työnantajia monikanavaisesti. Työskentelet Kirkkonummen toimipisteessä (Ervastintie 2) ja voit tehdä etätyötä 2-3 päivää viikossa.
Kelpoisuusehtona työnantajapalveluiden asiantuntijalle on soveltuva korkeakoulututkinto. Edellytämme erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Ruotsin ja englannin kielen taidot luemme eduksi. Lisäksi arvostamme muiden kielten osaamista. Tarvitset tehtävässä erinomaisia vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja, sekä hyvää organisointikykyä.
Sopivaa kokemustaustaa tehtävään antaa esimerkiksi aikaisempi kokemus vaativasta yritysasiakkaiden asiakaspalvelusta, vastaavanlaisista työnantajapalveluista tai rekrytointitehtävistä. Eduksi lasketaan myös laaja ymmärrys yritystoiminnasta, etenkin liikeideoiden arvioinnin ja yritysten kannattavuuden näkökulmasta. Toivomme sinulta löytyvän myös tuntemusta alueen työmarkkinatilanteesta ja alaan liittyvistä verkostoista. Toivomme myös, että sinulla on itsenäinen, asiakaslähtöinen ja kehittämisorientoitunut työote.
Tarjoamme sinulle:
monipuolisen tehtävänkuvan
ketterän, joustavan ja jatkuvasti kehittyvän toimintakulttuurin
työyhteisön, jossa osaamista jaetaan aktiivisesti ja palveluita kehitetään yhdessä
perehdytyksen kuntaorganisaatioon ja tehtäviisi
lakisääteistä laajemmat työterveyshuollon palvelut
liikunta- ja kulttuuriedun 200 €/vuosi (ePassi)
Tehtäväkohtainen peruspalkka on 3459,28 €/kk, jonka lisäksi maksetaan mahdollisia kokemuslisiä KVTES:n mukaisesti (5 vuotta soveltuvaa kokemusta: 3 %, 10 vuotta soveltuvaa kokemusta: 8 %). Työaika on 36,25 h/vko.
Toivomme, että pystyisit aloittamaan 02.11.2026 tai pian sen jälkeen. Rekrytointiprosessissa voidaan käyttää apuna videohaastattelutyökalua.
Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyivät valtiolta kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025. Kirkkonummi, Vihti ja Siuntio muodostivat yhteisen työllisyysalueen näitä siirtyviä tehtäviä varten ja olemme nyt Kirkkonummen, Vihdin ja Siuntion Työvoimapalvelut. Panostamme erityisesti lähipalveluihin, tiiviiseen yhteistyöhön paikallisen elinkeinoelämän kanssa sekä sujuvaan yhteistyöhön alueen muiden palveluiden kanssa. Kirkkonummi toimii työllisyysalueen vastuukuntana ja henkilöstömme työnantajana. Vastuullemme siirtyi n. 5500 henkilöasiakkaan palvelut sekä työnantajapalvelut. Palvelemme henkilöasiakkaita kolmessa toimipisteessä Kirkkonummella, Siuntiossa ja Vihdissä. Henkilöstöä työllisyysalueen organisaatiossamme on noin 60. Tutustu lisää työvoimapalveluihimme osoitteessa kirkkonummi.fi/tyovoimapalvelut.
Hakemukset toimitetaan 7.10.2026 klo 12.00 mennessä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain KIR-01-23-26).
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
asiantuntija, työvoimapalvelut
Kokemustaso
3-7 vuotta
Palkkatyyppi
Kuukausi
Palkka
3459 - 3736 €
Työskentelytapa
Hybridi
Työsuhteen tyyppi
Julkinen virka
Vuorot
Päivätyö
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Mahdollisimman pian
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
3459,28 €/kk
Viimeinen hakupäivä
07.10.2026 (12 päivää jäljellä)
Hakuohjeet
Lisätietoa tehtävästä antaa työllisyyspalveluvastaava Petra Kaunolehti, petra.kaunolehti@kirkkonummi.fi. Voit myös soittaa ma 28.9.2026 klo 14-15 ja pe 2.10.2026 klo 10-11 puh. 040 664 5036.
Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva yli 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1...
Y-tunnus
0203107-0
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
1978
Yhtiömuoto
Kunta
Sosiaaliset mediat
Varhaiskasvatuksen opettaja / Veikkolan päiväkoti
Kirkkonummen kunta
Koulunkäynninohjaaja/Veikkolan koulu
Kirkkonummen kunta
Liikunnanohjaaja-uinninvalvoja (määräaikainen, hakuaikaa jatkettu)
Kirkkonummen kunta
Varhaiskasvatuksen opettaja / Sepänkannaksen päiväkoti
Kirkkonummen kunta
Varhaiskasvatuksen opettaja/Kantvikin päiväkoti/Hakuaikaa jatkettu
Kirkkonummen kunta