L

Fysioterapeutti, Hangon arviointiyksikkö, Hanko

Hanko, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Määräaikainen fysioterapeutti Hangon arviointiyksikköön. 20–25 geriatrista asiakasta, arviointi, kuntoutussuunnitelma, apuvälineet, kotikäynnit ja ohjaus.

Osastolla on 20-25 asiakaspaikkaa ja hoidamme sekä kuntoutamme geriatrisia asiakkaita. Olemme osa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sairaalapalveluita. Tarjoamme mielenkiintoisen työtilaisuuden, jossa sinulla on mahdollisuus kehittyä fysioterapeuttina eri erikoisalojen parissa. Fysioterapeutti pyrkii yhdessä asiakkaan kanssa löytämään keinoja, joiden avulla asiakas voi jatkaa itselleen merkityksellisten toimintojen tekemistä vammasta tai sairaudesta huolimatta. Fysioterapeutin työ arviointiyksikössä on monipuolista. Tehtävässä on paljon itsenäistä työtä, jossa esimerkiksi oma työn suunnittelu korostuu.

Työparinasi toimii yksikön toimintaterapeutti. Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa asiakkaan toimintakyvyn edistäminen ja arviointi, yksilöllisten tavoitteiden asettaminen, kuntoutussuunnitelman tekeminen, apuvälinejärjestelyt ja asiakkaan jatkokuntoutuksen järjestäminen. Kotikäynnit ja ympäristössä selviytymisen arvioinnit ovat myös keskeistä työssäsi.

Fysioterapeuttina toimit myös kuntouttavan hoitotyön tukena ja kehittäjänä - ohjaat siinä muuta henkilökuntaa. Työtä asiakkaan hyväksi tehdään moniammatillisesti ja kaikkien tiimin jäsenten osaaminen hyödyntäen. Fysioterapeutin työn merkityksellisyys näkyy asiakkaiden toimintakyvyn parantuessa.

Pyrimme tukemaan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista, perehdytämme arviointiyksikön toimintoihin, tiloihin ja laitteisiin sekä työtehtäviin ja työssä käytettäviin tietojärjestelmiin. Tukea työhösi saat ammattitaitoisilta kollegoilta, moniammatilliselta tiimiltä ja arviointiyksikön ja sairaalapalveluiden esihenkilöiltä. Teemme myös tiivistä yhteistyötä HUSin erikoissairaanhoidon kanssa.

Otamme sinut lämpimästi vastaan joukkoomme hoidon ja kuntoutuksen edelläkävijöihin!

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Työpaikan nimi ja osoite: Hangon arviontiyksikkö, Esplanaadi 85, 10900 Hanko
Työaika: 114 h 45 min / 3 viikkoa, yleistyöaika. Työ on aamuvuoroa.
Tehtävä on määräaikainen. Myös osa-aikatyö on mahdollinen.

Kelpoisuusvaatimus: laillistettu fysioterapeutti tai fysioterapeuttiopiskelija, joka on suorittanut hyväksytysti kaksi kolmasosaa opinnoistaan.

Tehtävässä edellytetään suomen ja ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain §55 mukaista tuberkuloosiselvitystä.

1.1.2024 lukien tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, jos työsuhde kestää vähintään 3 kuukautta saman kalenterivuoden aikana.

Työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.

Arvostamme kokemusta ikääntyneiden kuntoutuksen parissa.

Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme lounasedun ja saat käyttöösi vuodessa 300 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

fysioterapeutti

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Määräaikainen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

Tehtäväkohtainen palkka: 3102,06 €/kk


Viimeinen hakupäivä

01.10.2026 (6 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Tehtävästä lisätietoja antaa palveluyksikköpäällikkö Hannele Patjas, hannele.patjas@luvn.fi, 044-3691121


Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

Olemme työnantaja sinulle, joka haluat kokea enemmän, kehittyä osaajana ja olla muuttamassa koko yhteiskuntaa.

Palvelemme 500 000 asukasta Espoossa, Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Kauniaisissa, K...


Y-tunnus

3221347-3

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

2021

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty