L

Vastaava suntio

Lohja, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Vakituinen vastaavan suntio Lohjan seurakuntaan: vastaat arjen sujumisesta ja esihenkilötehtävistä sekä kirkon ja seurakuntakeskuksen siisteydestä, tapahtumista ja avusta toimituksissa.

Vastaavan suntion tehtävässä pääset tekemään monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä historiallisessa ja arvokkaassa ympäristössä osana kiinteistöpalveluiden noin 12 hengen rennon mukavaa ja ammattitaitoista tiimiä.

Vastaavana suntiona olet keskeisessä roolissa seurakuntamme arjen pyörittämisessä. Huolehdit siitä, että jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja muut tapahtumat sujuvat arvokkaasti ja ongelmattomasti. Tehtäväsi sijoittuu pääsääntöisesti Pyhän Laurin kirkkoon ja seurakuntakeskukseen, mutta työtehtäviä voi olla myös seurakunnan muissa tiloissa.

Toimit kahden muun suntion ja laitoshuoltajan esihenkilönä. Lisäksi tiimissäsi työskentelee tarvittaessa töihin kutsuttavia tuntisuntioita. Vastaat tiimin työvuorosuunnittelusta, työnjaosta ja muista arjen esihenkilötehtävistä. Osallistut myös talon sisäisiin esihenkilöpalavereihin ja -koulutuksiin.

Olennainen osa työtehtävistäsi muodostuu kiinteistöjen huolto- ja siivoustöistä. Huolehdit kirkon ja seurakuntakeskuksen tilojen siisteydestä ja viihtyvyydestä sekä osallistut jumalanpalvelusten, toimitusten ja tapahtumien käytännön järjestelyihin. Lisäksi avustat pappeja, kanttoreita ja muita työntekijöitä ja vapaaehtoisia jumalanpalveluksissa ja muissa toimituksissa. Toimit seurakunnan käyntikorttina kohdatessasi seurakuntalaisia eri tilaisuuksissa ja elämän suurissa ja tärkeissä hetkissä.

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa ammattitutkintoa (esimerkiksi suntion tai seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinto) sekä aikaisempaa työkokemusta seurakuntatyöstä sekä esihenkilötyöstä. Seurakunnan alue on laaja, joten oman auton käyttö tehtävässä on välttämätöntä. Maksamme kilometrikorvaukset kirkon virka- ja työehtosopimuksen ja verottajan ohjeiden mukaisesti. Työ sisältää ulkona työskentelyä ja vaatii fyysistä kuntoa. Työkielenä on suomi.

Suntion työ on palveluammatti, joten odotamme sinulta hyviä asiakaspalvelutaitoja, empatiakykyä sekä taitoa kohdata erilaiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset yhdenvertaisesti. Edellytämme sinulta oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta sekä hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävän hoitamisessa tarvitset myös teknisiä taitoja, yleisten tietokoneohjelmien osaamista sekä äänentoisto-, av- ja striimauslaitteiden käytön perustaitoja.

Noudatamme työehdoissa Kirkon virka- ja työehtosopimusta. Työaika on yleistyöaika neljän viikon työaikajaksolla 153 h. Tehtävän peruspalkka on 2950,83 euroa/kk (vaativuusryhmä 501). Peruspalkan lisäksi maksamme kokemuslisää, jonka määrä on työkokemuksen mukaan 96,50 euroa/kk, 192,00 euroa/kk, 287,00 euroa/kk tai 359,50 euroa/kk.

Työ alkaa 1.12. 2026 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaikaa. Ennen valinnan vahvistamista tehtävään valitun on esitettävä seurakunnan työterveyshuollon antama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Hakijan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen, koska vastaava suntio osallistuu jumalanpalveluselämän ja kirkollisten toimitusten toteuttamiseen.

Hakemukset lähetetään sähköisesti KirkkoRekry -palvelun kautta 5.10.2026 klo 23:59 mennessä. Haastattelut aloitetaan viikolla 43. Olemme yhteydessä haastatteluun kutsuttaviin hakuajan päätyttyä.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

suntio

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

Tehtävän peruspalkka on 2950,83 euroa/kk (vaativuusryhmä 501). Lisäksi mahd. kokemuslisä, jonka on enimm. 359,50 euroa/kk.


Viimeinen hakupäivä

05.10.2026 (11 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Vastaava suntio Kari Pöllänen, p. 044 7570895, kari.pollanen@evl.fi


Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Lohjan seurakunta

Lohjan seurakunta on pääkaupunkiseudun läheisyydessä sijaitseva keskisuuri seurakunta ja työnantaja. 700-vuotias seurakunta toimii ja elää siellä missä lohjalaisetkin, luonnoltaan ja kulttuuriltaan ri...


Y-tunnus

2225043-0

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

2008

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Lisää avoimia työpaikkoja (0)