M

Lähihoitajia keikkatyöhön Mehiläisen kotiin tuotettaviin vammaispalveluihin Kanta-Hämeen alueelle

Hämeenlinna, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Haemme lähihoitajaa keikkatyöhön Mehiläisen kotiin tuotettaviin vammaispalveluihin Kanta-Hämeeseen: avustamista, lääke- ja haavanhoitoa, hengityslaitteen käyttöä sekä aamu/ilta/yövuoroja.

Meitä mehiläisiä on jo lähes 50 000 eikä kahta samanlaista. Yksi asia meitä kuitenkin yhdistää: meillä on elämä tehtävänä. Jos sinustakin tuntuu samalta, tule mukaan porukkaan.

Haemme lähihoitajia keikkatyöhön Mehiläisen kotiin tuotettaviin vammaispalveluihin Kanta-Hämeen alueelle.

Työssäsi pääset työskentelemään asiakkaidemme kotona osana tiivistä hoitorinkiä. Työ on rauhallista ja keskittyy yhden asiakkaan hoitoon kerrallaan. Päivittäisen avustamisen lisäksi tehtäviin voi kuulua lääkehoitoa, haavanhoitoa, perussairauksien hoitoa sekä hengityslaitteen käyttöä. Työtä tehdään aamu-, ilta- ja yövuoroissa viikon jokaisena päivänä. Huomioimme kuitenkin toiveesi sekä elämäntilanteesi vuorojen suunnittelussa. Työvuorot suunnitellaan kuuden viikon jaksoissa Omatyö -sovelluksen kautta. Saat työtehtävääsi kattavan ja yksilöllisen perehdytyksen. Olethan valmis työskentelemään itsenäisesti ja kohtaamaan työssäsi monenlaisia asiakkaita.

Odotamme sinulta
Lähihoitajan tutkintoa (sosiaali- ja terveysala)

Voimassa olevaa SOTE-ammattikorttia

Tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa

Halua sitoutua laadukkaaseen hoitotyöhön

Hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja

Positiivista ja oma-aloitteista työotetta

Voimassa olevia LOVe-lupia (voit suorittaa ne myös meidän kauttamme)

Sujuvaa IT-osaamista

Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa

Rikosrekisteriotteen esittämistä valituilta hakijoilta (lain edellyttämällä tavalla)

Huomioithan, että tämän asiakasryhmän kohdalla emme voi huomioida alan opiskelijoita. Asiakaskohteiden saavuttamista helpottaa oman auton käyttömahdollisuus.

Meillä on käytössä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen palkkaluokka G22 (lähihoitajat). Tuntipalkka on kokemusvuosista riippuen : 15,50 € - 17,55 €.

Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lähetäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta 15.10. mennessä ja tule tekemään merkityksellistä työtä mehiläisenä.🐝

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Palveluneuvoja Emmi Näreaho
emmi.nareaho@mehilainen.fi

Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.

Sopimustiedot

Tyyppi

Osa-aikatyö

Ammatti

lähihoitaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Toimeksianto

Vuorot

Sopimus

Määräaikainen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Viimeinen hakupäivä

15.10.2026