Salon kaupunki hakee varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen kokoaikatyöhön 5.10–23.12.2026 Lampolan päiväkotiin Perniöön. Pedagoginen suunnittelu ja tiimin johtaminen.
Salon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 5.10-23.12.2026
Salon varhaiskasvatuksessa rakennamme yhdessä onnellisen lapsuuden hyväksyvässä ilmapiirissä nauttien arkipäivän leikeistä, elämyksistä ja oppimisen ilosta.
Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa varhaiskasvatuksen pedagogisesta suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä oman lapsiryhmänsä osalta ja johtaa tiiminsä pedagogista työtä.
Ensisijainen sijoituskohde on Lampolan päiväkoti Perniössä.
Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.
Etuina tarjoamme muun muassa:
koulutusmahdollisuuksia
tyky-rahaa Epassin kautta
maksuttomia ohjattuja liikuntaryhmiä
ruokailun edulliseen henkilökuntahintaan
Koulutusmyönteisenä työnantajana tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Panostamme hyvään johtajuuteen. Salon kaupunki on savuton työpaikka.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen tai varhaiskasvatuslain siirtymäsäännöksen (75 §) mukainen kelpoisuus.
Esiopetuspätevyys katsotaan eduksi. Tehtävässä tarvitaan laaja-alaista pedagogista varhaiskasvatuksen osaamista sekä hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.
Tasopalkka on 3087,91 €/kk. OVTES osion G:n mukaista kelpoisuuslisää maksetaan varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset täyttävästä tutkinnosta 15,73 €/kk, ja kasvatustieteiden maisterin tutkinnosta 39,71 €/kk. Lisäksi Salossa maksetaan kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittaneille erillislisä 92,73 €/kk.
Tasopalkan lisäksi sinulle voidaan maksaa virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti työkokemukseen perustuvaa lisää.
Työsuhteeseen valitun on ennen palvelussuhteen alkamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Lisäksi työntekijältä vaaditaan tuberkuloosiselvitys (tartuntatautilaki § 55). Tartuntatautilaki 55§ velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen ennen palvelussuhteen alkua.
Koeaika on puolet määräaikaisen palvelussuhteen kestosta, mikäli työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.
Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin johtaja Mari Tuominen, 0447787865.
Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi
Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / VO ma. Lampola. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.
Haku tehtävään päättyy 28.9.2026 klo 12.00.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
lastentarhan opettaja
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Päivätyö
Sopimus
Määräaikainen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
3087,91 €/kk
Viimeinen hakupäivä
28.09.2026 (4 päivää jäljellä)
Hakuohjeet
Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin johtaja Mari Tuominen, 0447787865.
Salo on reilun 50 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Salon kaupungin palveluksessa on noin 1500 eri alan ammattilaista. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kan...
Y-tunnus
0139533-1
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
1978
Yhtiömuoto
Kunta
Sosiaaliset mediat