T

Kokki

Oulu, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Woks on kuulunut Oulun ravintolakenttään jo 15vuoden ajan ja keväällä avattu uusi toimipiste Ideaparkkiin sekä juuri valmistunut kattava remontti Valkeassa lisäävät houkuttelevuutta sekä vahvistavat meidän asemaa entisestään Oulun ravintolamaailmassa. Olemme paikallinen yritys joka haluaa tuottaa as

Woks on kuulunut Oulun ravintolakenttään jo 15vuoden ajan ja keväällä avattu uusi toimipiste Ideaparkkiin sekä juuri valmistunut kattava remontti Valkeassa lisäävät houkuttelevuutta sekä vahvistavat meidän asemaa entisestään Oulun ravintolamaailmassa. Olemme paikallinen yritys joka haluaa tuottaa asiakkaille maistuvaa mutta kevyempää aasialaistyylistä ruokaa omalla tyylillämme. Valmistamme jokaisen annoksen tilauksesta ja näin voimme räätälöidä jokaiselle asiakkaalle juuri hänelle sopivan annoksen.

Teemme paljon itse aina kasvisten pilkkomisesta, kastikkeisiin sekä lihojen paistamisesta marinointiin. Haluamme kehittyä ravintolana ja konseptina jatkuvasti ja etsimmekin nyt uusia kokkeja ravintoloihimme. Meillä pääset osallistumaan ravintolan päivittäisten töiden lisäksi myös kehitystyöhön ja tuomaan oman luovuutesi ja ideasi käytäntöön asti.

Ota rohkeasti yhteyttä ja laita avoin hakemus CV:n kanssa sähköpostiin.

Sopimustiedot

Tyyppi

Osa-aikatyö

Ammatti

kokki

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö+2

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

Palkkaus TES:in tai sopimuksen mukaan.


Viimeinen hakupäivä

31.12.2026


Hakuohjeet

Vapaavalintainen avoin hakemus CV:n kanssa sähköpostilla:

japi.pistokoski@woks.fi

Yhteystiedot


Lisää työnantajasta THE WOKERS OY

Woks on 15vuotta Oulussa toiminut aasialaistyyliseen ruokaan keskittynyt wok-ruokaravintola. Haluamme tarjota kevyempää mutta maistuvampaa ruokaa asiakkaillemme. Valmistamme jokaisen annoksen aina til...


Y-tunnus

2408390-4

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Oulu, Suomi

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

2011

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Lisää avoimia työpaikkoja (0)