V

Palveluohjaaja, Asiakasohjaus- ja sosiaalityö, Asumispalvelut, Turku

Turku, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Palveluohjaaja ikääntyneiden asiakasohjauksessa: asumispalveluiden palveluohjaus ja paikkahallinta Turussa/Varha. Koordinoit paikkoja, teet päätöksiä ja neuvot asiakkaita.

Tehtäväsi

Työskentelet Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden asiakasohjaus- ja sosiaalityön palveluissa asumispalveluiden palveluohjauksen ja paikkahallinnan tehtävissä. Työ on liikkuvaa, ja resurssityöntekijänä siirryt tarpeen mukaan eri puolille Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta. Ensisijainen työpisteesi sijaitsee Turussa, mutta työalueenasi on koko Varha. Työtehtäväsi sijoittuvat ensisijaisesti asumispalveluiden palveluohjauksen Paikka-tiimiin.

Ikääntyneiden asiakasohjauksen ja sosiaalityön tehtäviin kuuluvat asumispalveluiden asiakasohjaus ja -neuvonta, palvelutarpeen arviointi, asiakkuuksien hallinta sekä viranhaltijapäätösten tekeminen. Teet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, heidän läheistensä, ikääntyneiden palvelualueiden, muiden tulosalueiden sekä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Asiakas- ja palveluneuvontaa toteutat sekä puhelimitse että kotikäynneillä.

Paikka-tiimissä vastaat ikääntyneiden asumispalvelupaikkojen koordinoinnista, paikkojen myöntämisestä ja päätöksenteosta sekä asiakastiedon ajantasaisuudesta. Työsi tukee sujuvia palvelupolkuja, oikea-aikaista päätöksentekoa ja asumispalveluiden kokonaisuutta tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Esihenkilönäsi on palveluvastaava.

Valinta virkaan tehdään hakemusten perusteella tehtävän ansiovertailun, haastattelujen ja soveltuvuuden muodostaman kokonaisarvioinnin pohjalta.

Mitä tarjoamme sinulle

Tarjoamme vastuullisen ja vaikuttavan tehtävän, jossa pääset työskentelemään laajasti ikääntyneiden palveluiden parissa koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Työssä yhdistyvät itsenäinen päätöksenteko, asiakastyö sekä yhteistyö laajan ammatillisen verkoston kanssa.

Monipuolinen tehtävä antaa mahdollisuuden hyödyntää ikääntyneiden palveluiden osaamistasi sekä osallistua palveluprosessien sujuvuuden varmistamiseen asumispalveluiden paikkahallinnan ja palveluohjauksen keskeisessä roolissa.

Mitä odotamme sinulta

Odotamme sinulta ikääntyneiden palveluiden hyvää tuntemusta, asiakaslähtöistä työotetta sekä vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Menestyt tehtävässä, kun hallitset kokonaisuuksia, työskentelet suunnitelmallisesti myös aikataulusidonnaisessa ympäristössä ja pystyt tekemään ratkaisuja itsenäisesti muuttuvissa tilanteissa. Arvostamme sosiaali- ja terveydenhuollon säännellyn toimintaympäristön tuntemusta sekä osaamista palvelutarpeen arvioinnista ja RAI-toimintakykymittarin hyödyntämisestä. Tehtävässä tarvitset ajokorttia ja mahdollisuutta käyttää omaa autoa.

Kielitaitovaatimuksena on hyvä suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito sekä tyydyttävä suullinen ja kirjallinen ruotsin kielen taito. Eduksi luetaan hyvä ruotsin kielen taito.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva sosiaalihuoltoalan korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto.

Hae mukaan rakentamaan sujuvia palvelupolkuja ikääntyneille ja vaikuttamaan asumispalveluiden kokonaisuuteen koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella.

Haastattelut järjestetään 9.10.2026 Turussa osoitteessa Kärsämäentie 11.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

sosiaaliohjaaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Kuukausi

Palkka

3292 - 3292 €

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Mahdollisimman pian

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

Tehtäväkohtainen palkka 3291,56 €/kk


Viimeinen hakupäivä

05.10.2026 (10 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Palveluvastaava Aitta Jaana, jaana.aitta@varha.fi, p. 044 0882 820, 23.9.2026 klo 10.00-10.30.
Palveluvastava Kuusisto Jenni, jenni.kuusisto@varha.fi, p. 044 7726 738, 29.9.2026 klo 8.30-9.00.

Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta. Jos et pysty tekemään sähköistä hakemusta, voi paperihakemuksen toimittaa postitse osoitteella Varha, Kirjaamo, PL 52, 20521 Turku.

Yhteystiedot