Sairaanhoitaja sijaisuuteen TYKS Sisätautien poliklinikalle 12.10.2026–31.5.2027. Pääpaino endokrinologian poliklinikassa, lisäksi reuma, yleis- ja infektiotaudit.
Tehtäväsi
Haemme sairaanhoitajaa sijaisuuteen Sisätautien poliklinikalle ajalle 12.10.2026-31.5.2027. Pääasiallinen sijoittuminen on Endokrinologian poliklinikka, mutta myös muut erikoisalat kuten reumatologia, yleissisätaudit sekä infektiotaudit saattavat kuulua työhösi.
Sairaanhoitajana toimit hoitotyön asiantuntijana moniammatillisessa työyhteisössä ja toteutat terveyttä edistävää ja sairauksia ennalta ehkäisevää hoitotyötä. Työtäsi on soveltaa, ohjata ja tukea näyttöön perustuvaa hoitotyötä potilaiden kulttuuriset erityistarpeet huomioiden. Vastaat potilaan hoidon tarpeen arvioinnista, hoidon suunnittelusta sekä toteutuksesta yksilöllisesti. Lisäksi sairaanhoitajan työhön Sisätautien poliklinikalla kuuluu erilaisten toimenpiteiden ja tutkimusten tekeminen sekä niissä avustaminen. Potilaiden ja omaisten ohjaaminen, tukeminen sekä hoitoon sitouttaminen on osaamisesi ydintä. Myös oman osaamisesi kehittäminen, kollegojen ja opiskelijoiden perehdyttäminen sekä kouluttaminen on osa työtäsi.
Poliklinikka on ajanvarauspoliklinikka, jossa työskennellään arkipäivisin klo 7.30-16.00 välisenä aikana. Potilaat tulevat lähetteellä tai muilta osastoilta ja poliklinikoilta konsultaation perusteella sekä joskus vuodeosastohoitojakson päätyttyä jälkikontrolleihin.
Mitä tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän sekä kattavan perehdytyksen työn aloitukseen.
Lisäksi tarjoamme:
Yhteisöllisen työvuorosuunnittelun. Voit itse suunnitella mm. työaikojen lyhennykset omien menojesi mukaan toiminta huomioiden.
Kuuden viikon työvuorosuunnitelman, joka helpottaa oman arjen suunnittelua
Mahdollisuuden osallistua toiminnan kehittämiseen ja tuoda esiin omia ideoitasi
Työyhteisön, jossa työ- ja muun elämän yhteensovittamista pyritään tukemaan mahdollisuuksien mukaan
Turvallisen työympäristön, jossa myös haastavista asioista voidaan keskustella avoimesti
Mitä odotamme sinulta
Toivomme sinulta hyviä yhteistyötaitoja sekä halua työskennellä osana moniammatillista työyhteisöä. Arvostamme kykyä toimia itsenäisesti, potilaslähtöistä työotetta sekä kiinnostusta kehittää omaa osaamistasi.
Eduksi luetaan aikaisempi kokemus poliklinikalla työskentelystä.
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen sairaanhoitajan laillistus.
Lisäksi edellytämme hyvää suomen kielen taitoa sekä yhteistyötaitoja.
Suosittelijan nimeäminen on aina eduksi. Soitamme aina suosittelijalle ennen haastatteluun kutsumista.
Kuulostiko tämä seuraavalta työpaikaltasi? Lähetä hakemuksesi ja tule osaksi Tyks Sisätautien poliklinikan osaavaa ammattilaisjoukkoa.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
sairaanhoitaja
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Päivätyö
Sopimus
Määräaikainen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
SOTE-sopimus, tehtäväkohtainen palkka 2998,05 €/kk
Viimeinen hakupäivä
30.09.2026 (5 päivää jäljellä)
Hakuohjeet
Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut...
Y-tunnus
3221065-1
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
2021
Yhtiömuoto
Tuntematon
Sosiaaliset mediat
Lähihoitaja, Vaativat vammaispalvelut, Salo
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Ohjaaja, kuntouttava työtoiminta, Parainen
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Lähihoitajan sijaisuus, Ikääntyneiden palvelut, Kotihoito, Turku
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Lähihoitajan sijaisuus, Ikääntyneiden palvelut, kuntouttava arviointijakso kotona, Kyrö
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Lähihoitajan sijaisuus, Ikääntyneiden palvelut, Asumispalveluiden resurssipooli, Turku
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Hankintapäällikkö, Hankintapalvelut ja sopimushallinta, Turku
Varsinais-Suomen hyvinvointialue