Elintarviketyöntekijä Sastamalaan: pakkausta, varastotyötä ja elintarvikkeiden käsittelyä 2-vuorossa. Ei vaadita aiempaa kokemusta. Oma auto tarvitaan.
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella.
Haemme nyt asiakkaallemme Sastamalaan
ELINTARVIKETYÖNTEKIJÄÄ
Koetko olevasi omimmillasi teollisessa ympäristössä ja tarkkuutta vaativassa työssä? Utelias luonne ja halu oppia selkärangassa? Asiakkaamme etsii tuotantoon työntekijöitä. Aiempaa kokemusta ei vaadita, mutta selkeä pelkäämätön asenne ja luontainen tarkkuus ovat tärkeitä. Ethän pelkää fyysistäkään työtä ja olet jo 18-vuotias. Tehtäviisi kuuluu muun muassa pakkaamista, varastotyötä sekä elintarvikkeiden käsittelyä. Työpaikalle ei pääse julkisilla kulkuvälineillä, joten oma auto ja B-ajokortti tarvitaan. Työtä tehdään kahdessa vuorossa.
Työ alkaa mahdollisimman pian, on alustavasti määräaikainen tammikuuhun 2027, mutta hyvällä tekijällä mahdollisuus pitkäaikaiseenkin työsuhteeseen.
Työhön perehdytetään huolellisesti ja halu oppia, sekä asenne määräävät menestymisen.
Eduksi katsotaan:
Aiempi kokemus elintarviketyöstä
Täsmällisyys, luontainen tiimihenkisyys ja hyvä fyysinen kunto
Ennen kaikkea innostunut ja vastuullinen asenne asiakaslähtöistä tiimityöskentelyä kohtaan
Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen
Vaatimukset:
Suomi (B2.2-C1 ) / Conversational Finnish B2.2-C1 level minimum
B-ajokortti ja oma auto työpaikalle pääsemiseksi
Tarjoamme:
Vakaan työn, jossa mahdollisuus työllistyä pitkäaikaisesti
Työsopimukset tehdään sesonkien mukaan
Palkkaus elintarvikealan työehtosopimuksen mukaan, 11,92€ ja 12,85€ / h välisellä haarukalla
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Hakemukset otetaan vastaan ainoastaan rekrytointijärjestelmämme kautta, jotta voimme käsitellä henkilötietoja turvallisesti ja tietosuojakäytäntömme mukaisesti.
Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla:
Kari Lindroos: 044 445 5220 / kari.lindroos@armstrong.fi
Armstrong on valtakunnallinen henkilöstöalanyritys, joka yhdistää osaavat tekijät ja hyvät työnantajat. Toimimme ihmisläheisesti ja uskomme, että onnistuneet työsuhteet syntyvät avoimesta vuorovaikutuksesta, luottamuksesta ja aidosta välittämisestä. Tukenasi on kokenut henkilöstöalan ammattilaisten tiimi koko työsuhteesi ajan. Huolehdimme työntekijöistämme tarjoamalla yksityisen työterveyshuollon sekä laadukkaat ja turvalliset työvarusteet työtehtävien vaatimusten mukaisesti.
Yhdellä hakemuksella voit avata oven useisiin työmahdollisuuksiin. Meille tärkeintä on löytää juuri sinulle sopiva työ ja varmistaa, että työsuhteesi sujuu alusta alkaen mutkattomasti ja luotettavasti.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
leivontatyöntekijä
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Sopimus
Määräaikainen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
5
Viimeinen hakupäivä
04.10.2026 (9 päivää jäljellä)
Timpuri Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy
KONEISTAJA – MAZAK-SORVILLE – HÄMEENLINNA
Armstrong HML Oy
Rakennusaputyöntekijöitä Kanta-Hämeeseen
Armstrong HML Oy
Hitsareita
Armstrong HML Oy
Kylmälaiteasentaja
Armstrong HML Oy
Hitsaaja Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy