B

Avustaja kotipalveluun 15-17€/h

Mäntsälä, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Etsimme lähihoitajaa avustajaksi kotipalveluun (vammaiset, lapset, nuoret, lapsiperheet). Työ kodeissa, 3–11 h/vrk, usein 1 kk sitoutus. Lääkeluvat joissain kohteissa.

Etsimme lähihoitajia tai muun sosiaali-ja terveydenhuoltoalan tutkinnon suorittaneita työskentelemään kotipalveluun. Asiakkaina pääasiallisesti ikääntyneitä, vammaisia, lapsia sekä nuoria, joilla tarvetta avustaja / hoitajapalveluihin. Lisäksi asiakkaina voi olla lapsiperheiden kotipalvelun asiakkaita.

Ilmoitathan hakemuksen yhteydessä, millä alueella voisit työskennellä ja haetko vammaispalveluiden, vai lapsiperheiden kotipalvelun työtä. Osassa työkohteista tarvitsee olla lääkeluvat ja ne voi suorittaa meidän kautta.

Tehtävämme on helpottaa ja tukea perheiden arkea. Työsi keskittyy asiakkaan hyvinvointiin ja autat perheiden arjen sujumisessa. Työsi tukee vanhempien jaksamista ja vähentää arjen kuormitusta.

Tarjoamme joustavaa työtä, jonka voit sovittaa omaan elämäntilanteeseesi sopiviin perheisiin. Yhden työvuoron pituus asiakkaalla on yleensä noin 3- 11 tuntia. Toivomme että voisit sitoutua yhteen asiakkaaseen vähintään kuukaudeksi. Täysipäiväinen työ on myös mahdollista. Halutessasi voit työskennellä useammalla eri asiakkaalla saman päivän aikana. Työskentely tapahtuu pääasiassa asiakkaiden kodeissa ja niiden lähiympäristössä.

Etsimme oma-aloitteisia, hyvät vuorovaikutustaidot omaavia ammattilaisia, joilla on kokemusta vammaisten, sekä lasten ja perheiden kanssa toimimisesta.

Tarjoamme sinulle alan parasta palkkaa:

\-Tuntipalkan 15-17 € + 9% lomakorvaus eli (16-18,53€/h) +TES mukaiset ilta- ja viikonloppulisät. Osassa asiakaskohteissa palkkaus on 18€/h+9% lomakorvaus eli 19,62€/h. Palkkaukseen vaikuttaa asiakkaan luona vaadittava osaaminen, kielitaito sekä kokemus.

\-Mukavan ja joustavan työn asiakkaisen parissa

\-Mahdollisuuden keskittyä asiakkaisiin kiireettömässä ilmapiirissä

Hae helposti ja nopeasti osoitteessa: benehoiva.fi

Edellytämme:

\-Lähihoitajan tai muun soveltuvan sosiaali- ja terveysalan tutkintoa (huomioimme myös sairaanhoitajaopiskelijat, sekä muut alan opiskelijat.

\-Nuhteetonta taustaa ja rikosrekisteri tarkistetaan aina ennen työsuhteen alkua.

\-Kokemus katsotaan eduksi

Sopimustiedot

Tyyppi

Osa-aikatyö

Ammatti

lähihoitaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Tunti

Palkka

15 - 18 €

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Mahdollisimman pian

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

3


Viimeinen hakupäivä

26.09.2026 (1 päivä jäljellä)


Hakuohjeet

Voit jättää meille myös yhteystietosi verkkosivujen kautta www.benehoiva.fi tai soittamalla numeroon 0406698114


Lisää työnantajasta Bene Terveyspalvelut Oy

Olemme kasvava kotimainen sairaanhoitajien perustama kiireettömiin vammaisten kotipalveluihin erikoistunut yritys. Panostamme kaikessa toiminnassa laatuun ja haluamme että sekä työntekijät että asiakk...


Y-tunnus

3352014-1

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Vantaa, Suomi

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

2023

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty