Creo Center etsii uransa alkuvaiheilla olevaa elektroniikkasuunnittelijaa Turkuun: osallistut elektroniikkaratkaisujen määrittelystä piirikaavioihin, piirilevyihin ja prototestaukseen.
Creo Center on monialainen tuotekehityskumppani organisaatioille, jotka haluavat onnistua uusilla innovaatioilla tai edistämällä nykyisten tuotteiden kehitystä. Laajan palveluportfoliomme avulla pystymme tarjoamaan korkeatasoista suunnittelua eri alojen tuotekehityshankkeisiin ja olemaan strateginen kumppani sekä paikallisille että kansainvälisille yrityksille. Asiakkaitamme ovat pääasiassa tuotekehityksen huippuorganisaatiot, johtavat valmistavan teollisuuden yritykset sekä innovatiivisia tuoteideoita kehittävät startupit. Kasvumme ja kansainvälistymisemme ansiosta olemme usean palvelualueen osalta toimialamme edelläkävijöitä, ja tahtotilamme on kasvaa ja kehittyä entisestään yhdeksi merkittävimmistä tuotekehitysorganisaatioista Pohjoismaissa niin tuotekehityksen osa-alueilla kuin tuotekehityslähtöisen digitaalisen siirtymän toteuttajana.
Etsimme nyt uransa alkuvaiheilla olevaa Elektroniikkasuunnittelijaa modernien teknologioiden ja innovatiivisten ratkaisujen pariin Turkuun!
Roolisi meillä
Elektroniikkasuunnittelijana osallistut elektroniikkaratkaisujen suunnitteluun tuotekehitysprojektien eri vaiheissa aina määrittelytehtävistä piirikaavio- ja piirilevysuunnitteluun, dokumentointiin sekä prototyyppien testaamiseen ja rakentamiseen saakka. Toteutamme projekteja laajasti erilaisille kansainvälisille yrityksille ja työsi kohteena voikin olla esimerkiksi tietoliikenne- ja verkkolaitteita, medikaalilaitteita, energiateknologiatuotteita tai kuluttajatuotteita. Sulautettujen järjestelmien asiantuntijatiimissämme pääset oppimaan kokeneilta kollegoilta ja monipuoliset projektit tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kartuttaa osaamista elektroniikkasuunnittelun eri osa-alueita.
Millaista henkilöä etsimme?
Haemme tehtävään henkilöä, jolla on hyvä tekninen pohja elektroniikkasuunnitteluun sekä aito kiinnostus tuotekehitystä kohtaan. Toivomme sinulta:
Soveltuvaa teknistä korkeakoulututkintoa tai voit vaihtoehtoisesti olla parhaillaan opintojesi loppuvaiheessa
Käytännön kokemusta elektroniikkasuunnittelusta esimerkiksi harjoittelun, kouluprojektien, opinnäytetyön tai oman harrastuneisuuden kautta
Perustuntemusta yleisimmistä sulautetuista piirisarjoista
Tuntemusta elektroniikkasuunnittelun työkaluista, kuten Altiumista tai PADSista
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Teknisten taitojen lisäksi arvostamme erityisesti rakentavaa ongelmanratkaisukykyä, oma-aloitteisuutta ja halua oppia uutta. Sinulla on tarkkuutta huomioida yksityiskohdat ja täsmällisyytesi näkyy niin suunnittelussa kuin dokumentaatiossakin. Viihdyt sekä itsenäisessä työssä että osana tiimiä ja haluat aidosti kehittyä asiantuntijaksi alallasi.
Miksi Creo Centerille?
Creo Centerillä olet osa yli 160 asiantuntijan tuotekehitysyhteisöä, jossa huippuosaaminen kasvaa ja kehittyy monialaisessa yhteistyössä. Tarjoamme sinulle:
Kehittyvän uran: Asiantunteva kollegaverkosto ja laaja, erilaisista toimialoista koostuva asiakaskuntamme tarjoavat sinulle jatkuvasti uusia oppimismahdollisuuksia. Nopeasti kasvavassa organisaatiossa pääset kehittämään uutta ja vaikuttamaan tiimin ja yksikön toimintatapoihin!
Kattavat henkilöstöedut: Tarjoamme sinulle lounasedun, puhelinedun, työmatkaedun tai työsuhdepyörän, laajennetun työterveyden sekä kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.
Osuuden yhteisistä onnistumisista: Uskomme yhteisiin onnistumisiin ja jaamme vuosittain People-bonuksen puitteissa osan liikevoitostamme kaikkien työntekijöidemme kesken.
Sujuvan työarjen: Työskentelemme hybridisti joustavilla työajoilla, koska haluamme tukea työn ja muun elämän yhdistämistä. Varmistamme työn sujuvuutta myös panostamalla moderneihin työvälineisiin ja ohjelmistoihin sekä viihtyisiin toimitiloihin
Toivottavasti kuulemme sinusta pian!
Jos haluat olla mukana luomassa tulevaisuuden tuotteita, haethan tehtävää mahdollisimman pian, mutta viimeistään 11.10.2026 ja olemme sinuun yhteydessä. Tehtävä on vakituinen sekä kokoaikainen ja alkaa sopimuksen mukaan.
Jos sinulle jäi vielä kysymyksiä rooliin tai rekrytointiin liittyen, lisätietoja tehtävästä antaa Design Managerimme Karl-Erik Gustafsson p. 040 7374 651 arkipäivisin klo 14-16 välillä.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
elektroniikkainsinööri
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Päivätyö
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Viimeinen hakupäivä
11.10.2026
Hakuohjeet
Hae tehtävää urasivuillamme hakulinkin kautta!
Creo Center on monialainen tuotekehityskumppani organisaatioille, jotka haluavat onnistua uusilla innovaatioilla tai edistämällä nykyisten tuotteiden kehitystä. Laajan palveluportfoliomme avulla pysty...
Y-tunnus
2264292-8
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Espoo, Suomi
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
2009
Yhtiömuoto
Tuntematon
Sosiaaliset mediat
Mekaniikkasuunnittelija
Creo Center Oy
Senior Structural Analyst
Creo Center Oy
Senior Structural Analyst
Creo Center Oy
Mekaniikkasuunnittelija
Creo Center Oy
Lead Mechanical Engineer
Creo Center Oy