Etsimme franchising-yrittäjää Pakettiautohuoltoon Helsinkiin-Vantaalle. Vastaat yksikön arjesta, asiakaspalvelusta, huoltojen organisoinnista ja henkilöstöstä sekä kehität liiketoimintaa.
Pakettiautohuolto on erikoistunut pakettiautojen huolto- ja korjauspalveluihin. Ketjun toiminnan perustana ovat laadukas palvelukokemus, asiantuntijuus ja tulevaisuuden rakentaminen. Ketju keskittyy erityisesti yritys- ja ammattiasiakkaisiin, yhtenä merkittävä kilpailuetuna mm. huollon sijaispakettiautot. Tällä hetkellä toimintaa on kolmella eri paikkakunnalla Suomessa, ketjun laajentuminen tulee tapahtumaan Suomen kaikkiin kasvukeskuksiin. Kasvunäkymät ovat vahvat ja konseptin mukaisella toiminnalla sekä ketjun vahvalla tuella on erinomaiset mahdollisuudet kannattavaan sekä laadukkaaseen yritystoimintaan. Ketju hyödyntää alan uusinta teknologiaa ja panostaa jatkuvaan kehitykseen, jotta palvelut pysyvät kilpailukykyisinä ja laadukkaina.
Franchising-yrittäjänä vastaat oman yksikkösi ja yhtiösi päivittäisestä toiminnasta. Tehtäviisi kuuluvat erityisesti asiakaspalvelu, huoltotöiden organisointi sekä henkilöstön johtaminen. Yrittäjänä olet myös vastuussa liiketoiminnan kehittämisestä, paikallisesta markkinoinnista ja asiakassuhteiden rakentamisesta. Työ on monipuolista ja käytännönläheistä päivät voivat sisältää sekä teknistä työtä että yrityksen hallinnollisia tehtäviä. Ketjun tuki ja selkeät toimintamallit auttavat sinua onnistumaan yrittäjänä.Yrittäjällä tulee olla taloudellisesti mahdollista panostaa yrittäjyyteen. Yrittäjän alkuinvestointi on 20.000€-50.000€ ja tyypillisesti omarahoitusosuus on 20-30% alkuinvestointimäärästä.
Menestyvä Pakettiautohuollon yrittäjä on:
Yrittäjähenkinen ja toimialasta kiinnostunut Kokemus autoalalta on hyödyksi, mutta tärkeintä on halu ja motivaatio oppia sekä kasvaa yrittäjänä Riskinkantokyky ja vastuunotto yrityksen toiminnasta
Asiakaslähtöinen ja myyntihenkinen Asiakaspalveluhenkinen, asiakaslähtöinen ajattelutapa ja myynnillinen ote
Tiimin ja tiimityöskentelyn johtaja Yhteistyökykyinen ja luotettava tiimipelaaja Rekrytoi ja kehittää henkilöstöä
Toiminnan kehittäjä ja laadun varmistaja Järjestelmällinen ja pitkäjänteiseen kehittymiseen sitoutuva Myönteinen ketjuasenne ja ketjun konseptin mukaiseen toimintaan sekä laatuvaatimuksiin sitoutuva
Taloudelliset edellytykset omaava Vakaa ja hyvä taloudellinen tilanne, mahdollisuus rahoittaa alkuinvestointi joko vapaana omana pääomana tai ulkopuolisella rahoituksella. Yksikön alkuinvestointivaatimus on: 20.000-50.000€ Yrityksen talouden ymmärrys ja tarkka talouden hallinta
Miksi yrittäjäksi Pakettiautohuolto-ketjuun:
Valmis konsepti ja toimintamallit
Tunnettuutta ja luottavuutta omaava Pakettiautohuollon brändi
Kilpailukyiset hankintasopimukset ja pakettiautoihin erikoistuminen. Lopputuloksena suoraviivainen ja tehokas korjaamotoiminta, onnistunut asiakaspalvelukokemus ja kannattava yritystoiminta
Markkinoinnin ja myynnin tuki ketjulta, ketjun valmiit asiakasrekisterit ja valtakunnalliset asiakkuudet
Ketjun kattava perehdytys, tärkeät tukipalvelut, valmiit järjestelmät ja jatkuva koulutus
Yhteistyö muiden yrittäjien kanssa
Yhteisössämme jokainen yrittäjä saa olla osa suurempaa joukkoa, jossa apua ja kannustusta on aina saatavilla yksin ei tarvitse pärjätä ja yrittää. Aloitus on helppoa, autamme liikepaikan löytämisessä ja sopimusneuvotteluissa. Koneiden ja työkalujen hankinnan osalta meillä on valmiit paketit olemassa.
Mikäli kiinnostuit, lue lisää ja jätä hakemus: https://ketju.fi/fi/ketju/429/pakettiautohuolto tai soita Ketju.fi rekrytointikonsultti Katja Makkonen, rekrytointi@ketju.fi, 020 730 7490
(HUOM! Etsimme yrittäjää, emme työntekijää.)
www.ketju.fi - sivusto on yrittäjyydestä kiinnostuneiden henkilöiden ja uusia yrittäjiä hakevien ketjujen kohtaamispaikka. Ketju.fi tarjoaa ketjuyrittäjyydestä kiinnostuneille ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua erilaisten ketjujen tarjoamiin yrittäjämahdollisuuksiin.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
toimitusjohtaja
Kokemustaso
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Yrittäjyys
Vuorot
Päivätyö+1
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Viimeinen hakupäivä
30.09.2026 (6 päivää jäljellä)
Hakuohjeet
Lisätiedot: Ketju.fi rekrytointikonsultti Katja Makkonen, p. 020 730 7490, rekrytointi@ketju.fi.
Sp-Koti -kiinteistövälitysketjun yrittäjä Vaasaan
FranSales Oy
Yrittäjä Pancho Villa -ravintolaketjuun Joensuuhun
FranSales Oy
Yrittäjä Arnolds-kahvilaketjuun Joensuuhun
FranSales Oy
Partyland -franchisingyrittäjä Helsinkiin Itikseen
FranSales Oy
Yrittäjä Arnolds-kahvilaketjuun pääkaupunkiseudulle
FranSales Oy