R

Varhaiskasvatus opettaja

Kirkkonummi, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Haetaan varhaiskasvatuksen opettajaa englanninkieliseen yksityiseen päiväkotiin Kirkkonummi Masalassa. Vastaat lapsiryhmän pedagogiikasta ja yhteistyöstä tiimin kanssa.

7.1.2027 alkaen, Haemme englanninkieliseen yksityiseen päiväkotiimme motivoitunutta, luovaa ja lämminhenkistä varhaiskasvatuksen opettajaa. Tehtävässä vastaat lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä yhteistyössä muun tiimin kanssa.

Creative Learning Playschoolin oman pedagogiikan perustana ovat lasten osallisuus, luovuus, leikki ja kokemuksellinen oppiminen. Varhaiskasvatuksen opettajana huolehdit siitä, että nämä periaatteet näkyvät ryhmän päivittäisessä toiminnassa, oppimisympäristössä ja henkilökunnan työskentelytavoissa. Toimintaa suunnitellaan lasten kiinnostuksen kohteiden, havaintojen ja yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Oppimista tuetaan leikin, tutkimisen, liikkumisen, taiteen, musiikin ja arjen tilanteiden kautta.

Tehtävään kuuluu turvallisen, kannustavan ja osallistavan oppimisympäristön rakentaminen sekä lasten yksilöllisen kasvun, kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukeminen. Laadit ja arvioit lasten varhaiskasvatussuunnitelmia, havainnoit lasten toimintaa ja hyödynnät havaintoja pedagogisen työn suunnittelussa ja kehittämisessä.

Vastaat ryhmän tavoitteellisen ja monipuolisen toiminnan suunnittelusta sekä ohjaat tiimin pedagogista työskentelyä. Huolehdit siitä, että Creative Learning Playschoolin pedagogiset arvot ja yhteisesti sovitut toimintatavat toteutuvat johdonmukaisesti lapsiryhmän arjessa. Kannustat myös tiimiä kehittämään uusia luovia toimintatapoja ja tarkastelemaan toimintaa lapsen näkökulmasta.

Tehtävään kuuluu tiivis ja luottamuksellinen yhteistyö lasten huoltajien, työyhteisön sekä tarvittaessa muiden lasten hyvinvointia tukevien ammattilaisten kanssa. Osallistut tiimipalavereihin, pedagogiseen dokumentointiin sekä koko päiväkodin toiminnan arviointiin ja kehittämiseen.

Edellytämme tehtävään soveltuvaa varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta tai alan opintojen loppuvaiheessa olemista. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, joustavuutta sekä positiivista, sensitiivistä ja luovaa työotetta. Koska päiväkotimme toimii englanninkielisessä ympäristössä, tehtävässä tarvitaan hyvää englannin kielen taitoa.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

lastentarhan opettaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

työt alkaa 7.1.2027


Viimeinen hakupäivä

30.10.2026


Hakuohjeet

Please submit your CV together with a cover letter explaining why you would like to work at Creative Learning Playschool. Ensure that your CV includes details of all relevant qualifications, studies and work experience

Please note that only applicants who meet the qualification requirements will be contacted.

The position is available from the 7.1.2027

Yhteystiedot


Lisää työnantajasta R.M Creative Learning Playschool OY

Creative Learning Playschool on vuonna 2018 perustettu yksityinen englanninkielinen päiväkoti. Toimimme Masalassa ja Gesterbyssä Kirkkonummella. Päiväkotimme tarjoavat lapsille pienen, kodinomaisen ja...


Y-tunnus

2885919-1

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Kirkkonummi, Suomi

Toimiala

Esiasteen koulutus

Perustettu

2018

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Lisää avoimia työpaikkoja (0)