Haemme 2 ympäristöterveystarkastajaa vakituiseen virkaan Etelä-Hämeen ympäristöterveyteen. Terveydensuojeluvalvonta, asumisterveys, ohjaus ja lausunnot. Riihimäki/Jokioinen.
Etsimme joukkoomme Etelä-Hämeen ympäristöterveyteen kahta ympäristöterveystarkastajaa vakituiseen virkaan 1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Toinen täytettävistä viroista on uusi ja toinen täytetään edellisen viranhaltijan eläköidyttyä.
Molemmissa viroissa tulet hoitamaan ensisijaisesti terveydensuojeluvalvonnan tarkastuksia esim. kouluihin ja päiväkoteihin sekä asumisterveyden valvontatehtäviä. Lisäksi alueen toimijoiden ohjaus ja neuvonta sekä ilmoitusten ja toimenpidepyyntöjen käsittely kuuluvat tehtäviisi. Virat sisältävät myös lausuntojen antamista ja tupakkalain mukaista olosuhdevalvontaa.
Tulet kuulumaan terveydensuojelutiimiimme ja saat tiimikavereiksesi viisi muuta ympäristöterveystarkastajaa. Toisen viran toimipiste sijaitsee Riihimäellä ja toisen Jokioisilla ja toiminta-alueesi on koko Etelä-Hämeen ympäristöterveyden valvonta-alue. Merkitse hakulomakkeella, haetko molempia vai vain toista virkaa. Työtä voi tehdä joustavasti etänä tai molempien toimipisteiden toimistoilla tarpeen mukaan.
Valvontayksikkömme on aloittanut 1.1.2023 ja siihen kuuluu yhdeksän kuntaa. Asukaspohja on noin 93 000. Vastuukuntana on Riihimäen kaupunki. Ympäristöterveydenhuollossa työskentelee yhteensä 27 henkilöä ja toimintaa johtaa ympäristöterveyspäällikkö. Terveysvalvonnan yksikössä työskentelee 12 ympäristöterveystarkastajaa, palvelusihteeri ja kaksi hygieenikkoeläinlääkäriä. Toimipisteemme sijaitsevat Riihimäellä ja Jokioisilla.
Pätevyysvaatimuksena tehtävään on soveltuva korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkinto (terveydensuojelulaki 763/1994 § 7). Eduksi katsotaan perehtyneisyys terveydensuojelu- ja tupakkavalvontaan, työkokemus alalta sekä rakennusterveysasiantuntijan (RTA) pätevyys. Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassa olevaa B-ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön. Tehtävässä tarvitaan hyviä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja tiimityöskentelyyn, hyvää kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa sekä ajantasaisia tietoteknisiä valmiuksia.
Tarjoamme sinulle:
Mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön.
Mahdollisuuksia oman osaamisesi kehittämiseen ulkoisten ja sisäisten koulutusten kautta. Käytössämme on Eduhousen verkkokoulutuskirjasto.
Hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalossa.
Riihimäen kaupungin muut työsuhde-edut, mm. Epassi ja henkilökohtainen hyvinvointi- ja liikuntaneuvonta.
Työ alkaa 1.12.2026 tai sopimuksen mukaan. Työaika on 36 h 15 min/vko ja käytössä on liukuva työaika. Kuusi ensimmäistä kuukautta ovat koeaikaasi. Palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen teknisen (TS) henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3777,50 €/kk. Sen lisäksi voit saada aikaisempaan työkokemukseesi perustuvaa ammattialalisää (4 % tai 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta) sekä 6 kk kuluttua aloituksesta työsuorituksen arviointiin perustuvaa henkilökohtaista lisää (0 - 22 % tehtäväkohtaisesta palkasta laskettuna). Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.
Rekrytointi toteutetaan anonyymina rekrytointina. Se tarkoittaa, että rekrytoiva esihenkilö ei näe hakijoiden henkilötietoja kuten nimeä, sukupuolta, ikää tai kansalaisuutta. Hakemusten käsittelijä ei myöskään näe liitteitä, jos hakulomakkeelle on mahdollista liittää liitteitä. Huomioithan myös vapaata hakemustekstiä kirjoittaessasi, ettet kerro tekstissä ikää, sukupuolta tai muita tehtävän kannalta epäoleellisia tietoja. Kun haastateltavat henkilöt on valittu anonyymien hakemusten joukosta, tämän jälkeen rekrytointi etenee normaalisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.
Lähetä hakemuksesi sähköisesti kuntarekry.fi -sivuston kautta 5.10.2026 klo 12 mennessä. Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry-järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen 5.10.2026 klo 12 mennessä osoitteeseen Riihimäen kaupunki, Kirjaamo, PL 125, 11101 Riihimäki. Työhaastattelut on suunniteltu pidettävän 19.10.2026.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
vastuuvirkamies, ympäristö
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Julkinen virka
Vuorot
Päivätyö
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
2
Tehtäväkohtainen palkka on 3777,50 €/kk + mahd. lisät
Viimeinen hakupäivä
05.10.2026 (10 päivää jäljellä)
Hakuohjeet
Haluaisitko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta?
Tule tekemään kanssamme merkityksellistä työtä ja tuottamaan asiantuntevaa p...
Y-tunnus
0152563-4
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
1978
Yhtiömuoto
Kunta
Sosiaaliset mediat