R

Psykologi (Kuopion vankila)

Kuopio, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Psykologin virka Kuopion vankilassa (87 paikkaa, lisäksi 20 avovankilaosasto). Tukea kuntoutustiimissä vankien kriisissä, arviointi, kuntoutus ja rikoksettomaan elämään valmennus.

Kuopion vankila on Väli-Suomen rikosseuraamuskeskukseen kuuluva 87-paikkainen, pääasiassa tutkintavankilana toimiva suljettu vankila, johon kuuluu myös 20-paikkainen avovankilaosasto. Kuopion vankilassa on haettavana yksi psykologin virka 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Psykologina tehtävänäsi on toimia ammattialasi asiantuntijana Kuopion vankilassa. Psykologina toimit yhtenä kuntoutustiimin jäsenenä ja osallistut vankien kokonaisvaltaiseen kuntouttamiseen. Työsi tavoitteena on auttaa vankeja vangitsemisen aiheuttamassa kriisitilanteessa etenkin vankeuden alkuvaiheessa, tukea heidän psyykkistä vointiaan ja toimintakykyään sekä lisätä valmiuksia rikoksettomaan elämään. Työn keskeinen painopiste on rikosmyönteiseen ajatteluun ja käyttäytymiseen vaikuttaminen ja rikoksen uusimisriskin vähentäminen, rikosten käsittely ja vankeuteen sopeutumisen haasteet. Yksilövastaanottotyön lisäksi psykologi voi ohjata vangeille ryhmämuotoista toimintaa. Yksilötyö sisältää arviointia, kuntoutusta, neuvontaa sekä hoitoon ja kuntoutukseen motivointia. Työsi on tavoitteellista, vangin valmiuksia rikoksettomaan elämään lisäävää sekä yhteiskuntaan sijoittumista edistävää. Psykologityösi edistää vangin sijoittumista yhteiskuntaan vahvistamalla vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan, ylläpitämällä ja parantamalla työ- ja toimintakykyä, sekä tukemalla vangin päihteetöntä elämäntapaa.
Psykologina vastaat itsenäisesti oman työsi suunnittelusta, aikatauluttamisesta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Vankien terveyden ja mielenterveyden hoidosta vastaa Vankiterveydenhuolto (VTH). Työsi tukena on muu vankilan ja VTH:n poliklinikan henkilökunta. Moniammatillinen tiimityöskentely kuuluu osaltaan psykologin tehtäviisi. Lisäksi työhön sisältyy Rikosseuraamuslaitoksen sisäistä ja ulkopuolista verkostotyöskentelyä. Sinulla on mahdollisuus koulutus- ja kehittämistehtäviin oman kiinnostuksesi mukaan.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

psykologi

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Kuukausi

Palkka

4411 - 4870 €

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Julkinen virka

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Mahdollisimman pian

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

4411-4870 €/kk


Viimeinen hakupäivä

11.10.2026


Hakuohjeet

Arkisin klo 8.00-16.00;
Harri Pohjolainen, yksikönpäällikkö
P. 050 387 3895
Jutta Varis, apulaisjohtaja
P. 050 331 5193

Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Rikosseuraamuslaitos

Me Rikosseuraamuslaitoksessa teemme vaikuttavaa työtä uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Ydintehtävämme on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano sekä tutkintavankeuden toimee...


Y-tunnus

0312081-7

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

1979

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty