S

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Siuntio, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Siuntion kuntaan vakituinen kokoaikainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Pedagoginen asiantuntija päiväkodeissa ja esiopetuksessa: inkluusio, samanaikaisopetus, konsultointi.

Haluatko tehdä työtä, jossa voit aidosti vaikuttaa lasten hyvinvointiin, oppimiseen ja osallisuuteen? Innostutko yhteistyöstä, pedagogiikan kehittämisestä ja siitä, että saat olla mukana rakentamassa entistä inklusiivisempaa varhaiskasvatusta?
Etsimme nyt laaja-alaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa osaksi ammattitaitoista ja lämminhenkistä yhteisöämme.

Mitä työssäsi teet?

Toimit erityispedagogisena asiantuntijana vastuualueesi varhaiskasvatus- ja esiopetusyksiköissä sekä päiväkodin johtajien pedagogisena työparina. Vastuualueeseesi kuuluu tällä hetkellä kolme päiväkotia ja koulun yhteydessä toimiva esiopetus.
Työsi on monipuolinen yhdistelmä lasten kanssa työskentelyä, henkilöstön tukemista ja pedagogiikan kehittämistä. Arjessasi pääset:
työskentelemään lapsiryhmissä erityispedagogisia menetelmiä hyödyntäen
vahvistamaan inklusiivista toimintakulttuuria samanaikaisopetuksen ja pedagogisen mallintamisen avulla
toteuttamaan osa-aikaista erityisopetusta esiopetuksessa
ohjaamaan ja konsultoimaan henkilöstöä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tuessa
osallistumaan lasten vasu- ja LEOPS-keskusteluihin yhdessä huoltajien ja yhteistyötahojen kanssa
tekemään moniammatillista yhteistyötä sekä laatimaan pedagogisia asiakirjoja
osallistumaan yksiköiden pedagogisen toimintakulttuurin arviointiin ja kehittämiseen.

Et ole yksin

Siuntiossa uskomme yhteistyön voimaan. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat muodostavat tiiviin asiantuntijatiimin, jossa osaamista jaetaan ja kehitetään yhdessä.
Tukenasi ovat:
varhaiskasvatuspäällikkö
varhaiskasvatuksen esihenkilöt
hyvinvointiopettajat
ruotsinkielinen varhaiskasvatuksen erityisopettaja
perusopetuksen koordinoivat erityisopettajat
moniammatilliset yhteistyöverkostot
Järjestämme säännöllisiä erityisopettajien tapaamisia, ja täydennyskoulutukseen panostetaan aktiivisesti.

Millaista osaamista toivomme sinulta?

Arvostamme erityispedagogista asiantuntemusta, kehittämismyönteistä työotetta sekä kykyä kohdata lapset, huoltajat ja kollegat arvostavasti ja sensitiivisesti.
Toivomme, että sinulla on:
vahva kiinnostus inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämiseen
hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
rohkeutta jakaa osaamistasi ja innostaa muita
kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa joustavasti ja ratkaisukeskeisesti
huumorintajua, lämpöä ja aitoa halua tehdä lasten arjesta entistä parempaa.

Miksi Siuntio?

Siuntiossa yhdistyvät luonnonläheisyys, kaksikielisyys, yhteisöllisyys ja mahdollisuus kehittää varhaiskasvatusta yhdessä. Meillä pääset vaikuttamaan, kokeilemaan uutta ja rakentamaan pedagogiikkaa, jossa jokainen lapsi saa kasvaa omana itsenään.
Työskentelyäsi tukevat:
kannustava ja ammattitaitoinen johtaminen
toimivat rakenteet ja sujuva arki
hyvä työilmapiiri ja välittävä työyhteisö
laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen.

Lisäksi käytössäsi ovat monipuoliset henkilöstöetumme työsuhteen pituudesta riippuen, kuten:
liikunta- ja kulttuurietu, johon kuuluu hammashoito ja matkaetuus
maksuttomia liikuntaryhmiä
uimahallietuja
Kuntosali vuoroja
Laaja työterveyshuolto

Tule mukaan rakentamaan hyvää elämää kaikenikäisille ja tekemään jokaisen lapsen oppimisen polusta entistä saavutettavampi. Tervetuloa Siuntioon - paikkaan, jossa pienet ihmiset ja suuret mahdollisuudet kohtaavat.

Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.
tai
Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

erityislastentarhanopettaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

3 326,77


Viimeinen hakupäivä

11.10.2026


Hakuohjeet

Mari Mikonaho-Ratia, varhaiskasvatuspäällikkö, p.050 3860827, mari.mikonaho-ratia@siuntio.fi


Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Siuntion kunta

Siuntio on noin 6 200 asukkaan kunta Länsi-Uudellamaalla aivan pääkaupunkiseudun kupeessa. Työmatkalla Siuntioon et kohtaa ruuhkaa. Tänne on hyvät kulkuyhteydet sekä maantietä että rautatietä pitkin. ...


Y-tunnus

0131156-4

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

1978

Yhtiömuoto

Kunta


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty