JalkaPro etsii jalkojenhoidon sopimusyrittäjää Raision keskustaan/Turun alueelle. Työ: jalkojen perushoito ja mm. diabeetikoiden hoito; vaatimus terveydenhuollon tutkinto.
JalkaPro etsii toimintaansa sopimusyrittäjäksi jalkojenhoidon ammattilaista.
Tehtävässä pääset työskentelemään viihtyisässä ja valmiiksi toimivassa jalkahoitolassa Raision keskustassa/Turun alueella. Etsimme oma-aloitteista, asiakaspalveluhenkistä ja luotettavaa henkilöä, joka haluaa työskennellä yrittäjänä osana JalkaPron toimintaa.
Tehtävä sopii myös jalkojenhoidon tai jalkaterapian opiskelijalle sekä valmistumassa olevalle ammattilaiselle, sekä jo kokemusta omaavalle valmistuneelle. Työtehtävät ja vastuu voidaan sovittaa koulutuksen, osaamisen ja pätevyyden mukaan.
Työtehtävät
Työ sisältää asiakkaiden jalkojenhoitoa ja jalkojen terveyteen liittyviä palveluja oman osaamisesi ja pätevyytesi mukaisesti.
Asiakaskuntaan kuuluu muun muassa ikääntyneitä sekä diabetesta, reumaa sairastavia asiakkaita. Työssä korostuvat huolellinen työskentely, asiakaslähtöisyys, aseptiikka ja turvallinen jalkojenhoito.
Tehtäviin voi kuulua esimerkiksi:
- jalkojen perushoito
- kovettumien, känsien ja syylän hoito
- kynsien hoito
- paksuuntuneiden ja ongelmallisten kynsien hoito
- sisäänkasvaneiden kynsien hoito
- diabeetikoiden jalkojenhoito
- asiakkaan jalkojen tilanteen arviointi
- muut ammatillisen osaamisen mukaiset jalkojenhoidon palvelut.
Mitä tarjoamme?
JalkaPro on toimiva jalkojenhoitoalan yritys, jolla on hyvä maine ja vakiintunut asiakaskunta.
Sopimusyrittäjänä saat käyttöösi valmiin työympäristön ja mahdollisuuden rakentaa lisää omaa asiakaskuntaasi osana JalkaPron toimintaa. Käytössä on jalkojenhoitoon soveltuva hoitotila ja asianmukaiset työvälineet (mm. porat, instrumentit, jalkapeili, koagulointi laite, kynneoikasuvälineet, jalkahoitotuoli ja hierontapöytä)
Työskentelyä voidaan suunnitella joustavasti yhdessä yrittäjän kanssa. Tehtävä sopii hyvin esimerkiksi sivutoimiselle yrittäjälle, opiskelijalle tai ammattilaiselle, joka haluaa rakentaa omaa yrittäjä toimintaansa. Tilassa toimii osa-aikaisesti koulutettu hieroja. Mahdollisesti voit toimia myös täysipäiväisesti.
Odotamme sinulta
- jalkojenhoidon ammattitutkinto tai jalkaterapeutin tutkintoa. Sinun tulee siis olla terveydenhuollon ammattilainen. EI kosmetologi.
- tai jos vasta opiskelet soveltuvia jalkojenhoidon/jalkaterapian opintoja ja sinulla on jo mielestäsi riittävää osaamista ja rohkeutta tehtävään.
Arvostamme oma-aloitteista ja vastuullista työotetta
hyviä asiakaspalvelutaitoja
kiinnostusta jalkojen terveyteen ja asiakkaiden hyvinvointiin
valmiutta toimia yrittäjänä ja huolehtia oman yritystoiminnan velvoitteista.
Aiempi kokemus diabeetikoiden, ikääntyneiden tai muiden erityistä jalkojenhoitoa tarvitsevien asiakkaiden parissa katsotaan eduksi, mutta ei välttämätön.
Työskentely
Työskentely tapahtuu JalkaPron toimitiloissa Raision keskustassa/Turun alueella.
Työaika ja työskentelypäivät sovitaan yhdessä sopimusyrittäjän kanssa.
Kyseessä on yrittäjäpohjainen yhteistyö, ei työsuhde. Sopimusyrittäjä toimii itsenäisenä yrittäjänä ja vastaa oman yritystoimintansa lakisääteisistä velvoitteista.
Kiinnostuitko?
Lähetä lyhyt hakemus ja kerro koulutuksestasi, mahdollisista jalkojenhoidon työkokemuksistasi sekä siitä, millaisella työmäärällä haluaisit työskennellä JalkaProssa.
Kerro myös, milloin voisit aloittaa yhteistyön.
Yhteydenotot sähköpostilla.
Piia
JalkaPro
Sopimustiedot
Tyyppi
Osa-aikatyö
Ammatti
pedikyristi
Kokemustaso
3-7 vuotta
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Yrittäjyys
Vuorot
Päivätyö+2
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
Sopimusyrittäjä
Viimeinen hakupäivä
30.10.2026
Hakuohjeet
JalkaPro tuottaa terveyspalveluina jalkahoitoja kaikenikäisille. JalkaProssa jalkoja hoidetaan asiantuntemuksella ja turvallisesti. JalkaProssa toimii koulutetun jalkahoitajan lisäksi yrittäjänä myös ...
Y-tunnus
2820650-2
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
2017
Yhtiömuoto
Tuntematon
Sosiaaliset mediat