Varhaiskasvatuksen erityisopettaja määräaikaiseen työhön 26.10.2026–30.6.2027 (jatko mahdollinen) Turun kaupungin päiväkotiin Nummenpuistokadulle: tuki, ohjaus ja inklusiivinen toiminta.
Haemme päiväkotiimme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa 26.10.2026-30.6.2027 väliselle ajalle (jatko mahdollinen).
Varhaiskasvatuksen erityisopettajana toimit lasten kasvun, oppimisen ja hyvinvoinnin asiantuntijana osana moniammatillista työyhteisöä. Tuet lapsia, henkilöstöä ja huoltajia sekä osallistut inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämiseen päiväkodissa.
Tehtäviisi kuuluu muun muassa:
lasten tuen tarpeiden arviointi ja pedagogisen tuen suunnittelu
henkilöstön konsultointi ja pedagoginen ohjaus
yhteistyö huoltajien sekä eri yhteistyötahojen kanssa
lasten yksilöllisten vahvuuksien ja oppimisen tukeminen
osallistuminen tuen rakenteiden ja toimintatapojen kehittämiseen
moniammatillinen yhteistyö varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja muiden palveluiden kanssa.
Päiväkodissamme on kuusi ryhmää, joista kaksi esiopetusryhmää. Työnkuvasi mukaisesti olet osa ryhmien arkea ja toimit tiiviissä yhteistyössä muun henkilöstön kanssa. Sinulle on järjestetty aikaa myös yhteisopettajuudelle ja koulutuksille.
Tehtävässä toimit myös osana päiväkodin johtotiimiä päiväkodinjohtajan ja varajohtajan kanssa sekä osallistut yksikön pedagogiseen johtamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Vastaat tuen näkökulman tuomisesta osaksi päiväkodin suunnittelua, arviointia ja päätöksentekoa sekä henkilöstön pedagogisen osaamisen vahvistamisesta. Yhteistyössä johtotiimin kanssa edistät inklusiivista toimintakulttuuria, lasten hyvinvointia ja laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumista.
Tarjoamme merkityksellisen työn, osaavan työyhteisön, monipuoliset koulutusmahdollisuudet sekä Turun kaupungin henkilöstöedut.
Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 § mukaan;
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on:
kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai
kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.
Tehtävässä tarvitset sujuvaa suomen kielen taitoa.
Eduksi luetaan
kommunikointia tukevien menetelmien osaaminen
englannin kielen osaaminen arkikommunikointia varten
Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
monipuolisia koulutuksia
Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
Työpaikan osoite: Nummenpuistokatu 1, 20540 Turku
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
erityislastentarhanopettaja
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Työsuhde
Vuorot
Päivätyö
Sopimus
Määräaikainen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
3 464,53 €/kk
Viimeinen hakupäivä
25.09.2026 (1 päivä jäljellä)
Hakuohjeet
Tule tekemään tulevaisuuden Turkua!
Aurajoen varrella, maailman kauneimman saariston sylissä asuu jo yli 210 000 turkulaista. Vuonna 2029 kaupunkimme täyttää 800 vuotta, ja sitä kohti kuljemme kes...
Y-tunnus
0204819-8
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
1978
Yhtiömuoto
Kunta
Sosiaaliset mediat
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Itäinen alue
Turun kaupunki
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Vähä-Heikkilän päiväkoti
Turun kaupunki
Varhaiskasvatuksen opettaja, Stålarminkadun päiväkoti, avoin kohtaamispaikka Marakatti
Turun kaupunki
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Hintsankujan päiväkoti
Turun kaupunki
Päivähoitoavustaja, Jäkärlän päiväkoti
Turun kaupunki