V

Ohjaaja (sosionomi) lastensuojeluyksikköömme Viinikanmetsän Validia-kotiin

Vantaa, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Vakituiseksi ohjaajaksi sosionomi (AMK) Viinikanmetsän Validia-kotiin: 7-paikkainen lastensuojeluyksikkö 12–18-vuotiaille. Päivittäinen ohjaus, omaohjaajuus ja perhetyö.

Tule mukaan luomaan elämäsi tarinaa. Haemme nyt sosionomia ohjaaja työsuhteeseen viihtyisään ja kodinomaiseen lastensuojeluyksikköömme Viinikanmetsän Validia-kotiin.

Etsimme nyt sosionomia (amk), joka on innostunut, sitoutunut ja valmis kasvamaan osana ammattitaitoista ja lämminhenkistä tiimiämme. Tarjoamme sinulle suunnitelmallisen perehdytyksen, kannustavan työyhteisön sekä mahdollisuuden tehdä työtä, jossa jokaisella kohtaamisella on merkitys. Meillä et jää yksin, saat tueksesi mukavat ja osaavat kollegat, jotka auttavat sinua onnistumaan.

Viinikanmetsän Validia-koti on 7-paikkainen erityistason lastensuojeluyksikkö, jossa tarjoamme kodinomaisen, turvallisen ja välittävän ympäristön 12-18-vuotiaille vaikeasti oireleville nuorille. Vahvuutemme on erityisesti kuntoutusmotivaation herättäminen sijoitetuissa nuorissa sekä laaja-alainen perhetyö.

Työssäsi huolehdit lasten päivittäisestä ohjauksesta, kasvatuksesta ja hoidosta, mukana arjessa läsnäollen ja rinnalla kulkien. Työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista, ja se pohjautuu jokaisen lapsen omaan asiakassuunnitelmaan. Lapsen yksilöllinen kohtaaminen ja tunneperustainen työote ovat keskeinen osa arkeamme. Toimit nimettyjen lasten omaohjaajana ja teet tiivistä yhteistyötä heidän läheistensä, sosiaalitoimen sekä muiden verkostojen kanssa. Onnistunut omaohjaajatyö voi olla avain nuoren hyvinvointiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Kodin arki rakentuu yhdessä tekemisestä, ruoanlaitosta, ulkoilusta ja yhteisistä puuhista, mutta myös niistä hetkistä, jolloin harjoitellaan vaikeiden asioiden kohtaamista ja ratkaisemista yhdessä. Työ on yhteistä kasvun ja oppimisen matkaa sekä lasten ja perheiden, että työryhmän kesken. Arvostamme erityisesti nepsy-, kiintymyssuhde- ja traumaymmärrystä sekä halua kehittää omaa ammatillisuutta osana työyhteisöä. Eduksi katsomme mielenterveys- ja päihdetyön osaamisen. Työtä tehdään kolmessa vuorossa painottuen iltavuoroihin sisältäen myös varallaolon. Työtehtäviin sisältyy kodinhoidollisia tehtäviä, jotka kuuluvat osaksi yhteistä arkea.

Tutustu tästä lisää yksikköömme Viinikanmetsän Validia-koti .

Validialla työtä ohjaavat arvot Kunnioitus, Osaaminen, Sujuvuus ja Vastuullisuus. Meille jokainen lapsi ja perhe on ainutlaatuinen – rakennamme tuen heidän tarpeistaan lähtien. Arjessa kuuntelemme, osallistamme ja keskustelemme, jotta lapsi saa parhaan mahdollisen tuen.

Tarjoamme sinulle

  • Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan

  • Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen

  • Sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan (G23)

  • Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon

  • Työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen

  • Koulutusmahdollisuuksia

Edellytämme sinulta

  • Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan koulutusta, sosionomi

  • Sosiaalihuollon nimikesuojatun ammattihenkilön rekisteröitymistä JulkiSuosikkiin

  • Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä

  • Lapsen kanssa työskentelevän rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti

  • Suoritettua hygieniapassia

  • B-ajokorttia

  • Sote-korttia

Jos haluat työn, jossa saat olla osa pientä ja välittävää yhteisöä, jossa nauru ja lämpö kuuluvat jokaiseen päivään, lähde mukaan meidän matkaamme! Lähetä tietosi hakulomakkeen kautta, niin tulet huomioiduksi rekrytointiprosessissa. Haastattelemme jo hakuaikana, ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoa tehtävästä antaa yksikönjohtaja Jenna Kuusjoki puh 040 182 1087 tai jenna.kuusjoki@validia.fi.

Rekrytoinnin loppuvaiheeseen eteneviltä hakijoilta pyydämme suosittelijoiden yhteystietoja. Suosittelijapalautteet keräämme Refapp-sovelluksen kautta. Suosittelijoiden puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois etenemistä, etenemme aina tapauskohtaisesti ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

lastensuojelun sosiaaliohjaaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Työsuhde

Vuorot

Päivätyö+3

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

YSOS tes


Viimeinen hakupäivä

30.09.2026 (5 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Hakemukset ilmoituksessa olevan lomakkeen kautta. Haastattelemme jo hakuaikana.


Yhteystiedot

Kokko Validian rekrytointi


Lisää työnantajasta Validia Sauma Oy

_Validia Sauma Oy on osa Validiaa. Validia tuottaa valtakunnallisesti lastensuojelu- ja perhepalveluita sekä asumispalveluita, henkilökohtaista apua, päivätoimintaa ja kuntoutuspalveluita fyysisesti v...


Y-tunnus

1710844-8

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Helsinki, Suomi

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

2001

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Lisää avoimia työpaikkoja (0)