B

Rakennustyöntekijä pohjarakentamisen työmaalle – Vaasa, Vaasa

Vasa, Finland


Kort sammanfattning

Etsimme asiakkaallemme motivoituneita ja oma-aloitteisia rakennustyöntekijöitä pitkäkestoiseen pohjarakentamisen projektiin Vaasaan.<br /><br />Kyseessä on merkittävä työmaa, jossa työtehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevat projektin eri vaiheiden mukaan. Etsimme tekijöitä, jotka eivät pelkää tart

Etsimme asiakkaallemme motivoituneita ja oma-aloitteisia rakennustyöntekijöitä pitkäkestoiseen pohjarakentamisen projektiin Vaasaan.

Kyseessä on merkittävä työmaa, jossa työtehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevat projektin eri vaiheiden mukaan. Etsimme tekijöitä, jotka eivät pelkää tarttua toimeen ja nauttivat vaihtelevista työpäivistä ulkona työmaaympäristössä.

Työt käynnistyvät ensimmäisten työntekijöiden osalta heinäkuun puolivälin tienoilla, ja henkilöstötarve kasvaa projektin edetessä. Tämän vuoksi etsimme tekijöitä sekä välittömään tarpeeseen että myöhempiin työvaiheisiin.

Ensisijaisesti haemme työntekijöitä Vaasasta ja lähikunnista. Myöhemmin projektin kasvaessa myös reissaavien työntekijöiden mahdollisuuksia voidaan arvioida.

Työtehtävät koostuvat työmaan yleismiehen tehtävistä ja vaihtelevat projektin etenemisen mukaan.

Tehtäviin voi kuulua esimerkiksi:
-Työmaa-aitojen pystytystä ja siirtämistä
-Liikennemerkkien asennuksia
-Liikennejärjestelyiden rakentamista ja muutostöitä
-Työmaa-alueiden valmistelua ja ylläpitoa
-Materiaalien siirtoja ja työmaan logistiikkaa
-Rakennus- ja maanrakennustöiden avustavia tehtäviä
-Työmaan yleisiä kunnossapito- ja tukitehtäviä
-Muita osaamisesi mukaisia työtehtäviä projektin eri vaiheissa.

Työssä pääset näkemään laajasti pohjarakentamisen eri työvaiheita ja kartuttamaan kokemusta merkittävässä projektissa.

Mitä odotamme sinulta?
-Reipasta ja oma-aloitteista työotetta
-Hyvää fyysistä kuntoa
-Kykyä työskennellä osana työryhmää
-Valmiutta tehdä monipuolisia työtehtäviä työmaan tarpeiden mukaan
-Luotettavuutta ja hyvää asennetta työntekoon.

Eduksi katsotaan:
-Kokemus rakennus- tai maanrakennustyömailta
-Työturvallisuuskortti, tieturva1, vesityökortti, tulityökortti
-Koneiden tai työmaaliikenteen tuntemus
-B-ajokortti
-Tehtäviin liittyvää koulutusta.

Aikaisempi kokemus vastaavista tehtävistä on plussaa, mutta tärkeintä on halu tehdä töitä, oppia uutta ja olla mukana rakentamassa projektia sen alusta lähtien.

Mitä tarjoamme?
-Mahdollisuuden päästä mukaan suureen ja pitkäkestoiseen projektiin
-Monipuoliset työtehtävät vaihtelevassa työympäristössä
-Reilun palkkauksen kokemuksen ja osaamisen mukaan
-Laadukkaat ja turvalliset työvarusteet
-Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi rakennus- ja maanrakennusalalla
-Toimihenkilömme tuen koko työsuhteen ajan
-Mahdollisuuden pitkäaikaiseen työskentelyyn projektin henkilöstötarpeen kasvaessa.

Työsuhde
Työt alkavat ensimmäisten työntekijöiden osalta heinäkuun puolivälissä. Projektin edetessä henkilöstötarve kasvaa merkittävästi, joten hakemuksia käsitellään jatkuvasti myös myöhempiä rekrytointeja varten.

Kiinnostuitko?

Jos viihdyt käytännönläheisessä työssä, et pelkää vaihtelevia työpäiviä ja haluat päästä mukaan mielenkiintoiseen pohjarakentamisen projektiin, lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian.

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja täytämme paikkoja projektin tarpeiden mukaan.

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

civil engineering worker

Erfarenhetsnivå

Ej specificerat

Palkkatyyppi

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Sopimus

Tillfällig anställning

Startdatum

Enligt överenskommelse

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

2


Sista ansökningsdag

30.10.2026


Så ansöker du

*


Kontaktinformation


Mer om Bolt.Works Oy

Bolt.Works on valtakunnallinen henkilöstöpalveluyritys. Olemme reilu työnantaja, ja toimimme apunasi kaikissa urasi vaiheissa. Meillä on hyvä meininki, mahtavat työkaverit sekä alan paras sovellus, jo...


Företags-id

2041555-3

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Helsingfors, Finland

Bransch

Työvoiman vuokraus

Grundat

2006

Företagsform

Okänd


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven