H

Pedagoginen asiantuntija

Helsingfors, Finland


Kort sammanfattning

Pedagogisk expert för ett tidsbundet uppdrag i Helsingfors “Liikkuva koulu”-projekt: planering, genomförande, kommunikation, Move!-mätningar och främjande av fysisk aktivitet i samarbete.

Haemme pedagogista asiantuntijaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen perusopetuksen asiantuntijayksikköön kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle Liikkuva koulu -hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa liikkuva koulu -toimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä Helsingissä. Hankkeessa vahvistetaan monialaista yhteistyötä, edistetään koulun ja liikuntasektorin välistä yhteistyötä sekä koulun ja kodin välistä yhteistyötä sekä henkilökunnan osaamista.

Pedagoginen asiantuntija vastaa hankkeen suunnittelusta, toteutuksesta, viestinnästä, talouden seurannasta ja raportoinnista. Hänen tehtäviinsä kuuluvat mm. liikkuva koulu ja Move! -mittausten suunnittelu ja kehittäminen, liikunnallisen elämäntavan edistäminen sekä osaamisen kehittäminen perusopetuksessa yhteistyössä perusopetuksen, kaupungin liikuntapalveluiden sekä erilaisten järjestöjen kanssa. Yhteistyötä tullaan tekemään myös muiden kansallisten toimijoiden ja tutkimusverkostojen kanssa.

Miksi tulisit juuri meille?

Olemme innostunut kehittämisyksikkö, jossa et jää yksin. Meillä tehdään vahvaa perusopetuksen opetussuunnitelmien kehittämistyötä, edistämme hyvinvointia, kouluun kiinnittymistä sekä kotoutumista. Toimimme vahvasti yhteisöohjautuvasti. Meillä korostuu sana me! Työtämme teemme monipaikkaisesti. Lähityöpisteemme on Työpajankadulla Kalasatamassa, mutta teemme työtä myös kouluissa, kaupungin muissa tiloissa ja etätyökin on osin mahdollista. Työssä noudatetaan toimistotyöaikaa, mutta sen puitteissa liukumat lisäävät joustavuutta.

Mitä toivomme sinulta?

Toivomme sinulta seuraavaa osaamista:

  • innostusta ja paloa asiaan

  • perusopetuksen toimintakentän tuntemusta

  • projektityön osaamista

  • osaamista liikunnallisuuden edistämisessä

  • kokemusta suurien oppilasryhmien toiminnan suunnittelusta

  • viestinnällistä osaamista

  • kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja yhteistyöhön monialaisissa verkostoissa

Miksi töihin meille?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Tehtäväkohtainen palkka on 4191,07 €/kk. Sen lisäksi maksetaan myös mahdollinen KVTES:n mukainen kokemuslisä.

Kelpoisuusehto:

Tehtävän kelpoisuusehto on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esim. KM tai LitM). Tehtävässä edellytetään hyvää suomen ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa.

Lisäksi tehtävässä edellytetään perusopetuksen tuntemusta, kokemusta kehittämistyöstä, kokemusta lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä, kokemusta viestinnästä ja verkostotyöstä sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tuntemusta.

Luemme eduksi monipuolisen kokemuksen verkostoyhteistyöstä, kaupungin ohjaus- ja palvelujärjestelmien tuntemuksen sekä kokemuksen perusopetuksen opettajan ja liikunnanopettajan työstä.

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

instructional designer

Erfarenhetsnivå

Ej specificerat

Palkkatyyppi

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Kontorstider

Sopimus

Tillfällig anställning

Startdatum

Enligt överenskommelse

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

1


Lönedetaljer

4191,07 €/kk sekä mahdollinen kokemuslisä max. 8 % (KVTES)


Sista ansökningsdag

01.10.2026 (7 dagar kvar)


Så ansöker du

pedagoginen asiantuntija Sara Törmänen
09 310 86210

Kontaktinformation

Sara Törmänen


Mer om Helsingin kaupunki

Vi producerar välbefinnande, hälsa och trygghet för helsingforsbor, med hjälp av ett starkt kunnande och samarbete. Vi utgör en av Finlands största producenter av social-, hälsovårds- och räddningstjä...


Företags-id

0201256-6

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Ej specificerat

Bransch

Ej specificerat

Grundat

1978

Företagsform

Kommun


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven