J

Kampaaja / meikkaaja

Helsingfors, Finland


Kort sammanfattning

Hei!<br /><br />Etsimme Olet ihanan porukkaamme uutta kampaajayrittäjää Kamppiin Lapinlahdenkadulle. Olemme 16 vuotta toiminut kampaamokauneushoitola. Meitä on tällä hetkellä kolmen naisen porukka, mutta kaipaisimme lisää tekijöitä tiimiimme. Meillä on aika vakiintunut asiakaskunta, ja uskoisimme, e

Hei!

Etsimme Olet ihanan porukkaamme uutta kampaajayrittäjää Kamppiin Lapinlahdenkadulle. Olemme 16 vuotta toiminut kampaamokauneushoitola. Meitä on tällä hetkellä kolmen naisen porukka, mutta kaipaisimme lisää tekijöitä tiimiimme. Meillä on aika vakiintunut asiakaskunta, ja uskoisimme, että kauttamme saisit hyvin lisää asiakaskuntaa. Toki omista asiakkaista ei ole haittaa. Toivoisimme, että sekä kampaajan että parturin palvelut luonnistuisivat. Meikkaustaidot olisivat plussaa, mutta eivät välttämättömät. Voisit tehdä kokoaikaisesti tai puolikasta päivää, omien toiveiden mukaan.

Meillä on kiva henki ja ihanat tilat sekä ihanat asiakkaat sekä liikkeen sijainti on erinomainen.

Teemme myös meikkauksia sekä kukkia, joten ne tuovat kivaa lisää ja fiilistä putiikille.

Käy kurkkaamassa instamme @oletihana

Ota rohkeasti yhteyttä! <3

Aurinkoisin terveisin

Olet ihanan tytöt

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

hairdresser

Erfarenhetsnivå

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Entreprenörskap

Vuorot

Kontorstider+2

Sopimus

Fast anställning

Startdatum

Enligt överenskommelse

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

2


Sista ansökningsdag

08.10.2026 (13 dagar kvar)


Så ansöker du

Kerro vapaasti itsestäsi ja kokemuksestasi, ja voidaan sitten sopia tapaaminen!


Mer om Jessica Viitamäki

Företags-id

2122161-1

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Ej specificerat

Bransch

Ej specificerat

Grundat

2007

Företagsform

Okänd


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Fler lediga jobb (0)