K

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja / Saaristokaupungin alue

Kuopio, Finland


Kort sammanfattning

Staden Kuopio: visstids vikariat som speciallärare inom småbarnspedagogik i stadsdelen Saaristokaupunki 19.10.2026–30.6.2027. Stödja barns utveckling, lärande och förskoleinsats i team.

Kuopion kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa Saaristokaupungin alueella on määräaikainen varhaiskasvatuksen erityisopettajan sijaisuus 30.6.2027 saakka. Tehtävässä aloitus sopimuksen mukaan, mutta aloitus viimeistään 19.10.2026,

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävänkuva painottuu lapsen tuen suunnitteluun, arviointiin ja toteuttamiseen yhdessä tiimien kanssa.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävänä on tukea ja edistää lasten kasvua, oppimista ja osaamisen kehittymistä. Työskentely edellyttää vankkaa kasvatuksen, varhaisen kehityksen ja oppimisen sekä erityispedagogiikan asiantuntemusta sekä menetelmällisiä taitoja.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (Veo) toimii varhaiskasvatuksessa kolmitasoisen tuen asiantuntijana sekä oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen asiantuntijana. Veo vastaa varhaiskasvatuslain edellyttämästä lapsen tuen tarpeen, tukitoimien ja niiden toteuttamisen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä tiimin ja varhaiskasvatusyksikön johtajan kanssa. Veo tuo oman asiantuntemuksensa resurssitarpeen tunnistamiseen, suunnitteluun ja arviointiin. Veo osallistuu myös monitoimijaiseen yhteistyöhön.

Hakemamme veo tulee työskentelemään yhdessä tai useammassa päiväkodissa ns. alueveona.

Kuopiossa työskentelee 24 veoa ja he kokoontuvat säännöllisesti alueveotiimeissä.

Hae rohkeasti meille, kysele lisätietoja. Huomioimme myös valmistumassa olevat veot. Teemme haastatteluja jo hakuaikana.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on

  1. Kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, tai

  2. Kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn, joka sisältää päivittäin uusia haasteita kehittyä osana isoa organisaatiota. Lisäksi tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, työmatkaetu, henkilökunnan hyvinvointikortti ja työterveyshuolto.

Työaika: 38,25 t/vko

Palkka: 3377,75 €/kk OVTES tai 3319,71€/kk KVTES (ei kelpoinen veo)

Tehtävä täytössä sovitaan koeajasta.

Tehtävää valitun on esitettävä 30 päivän kulueessa päätöksen tiedoksisaannista lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote (ei saa olla 6 kuukautta vanhempi).

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

early years teacher

Erfarenhetsnivå

Ej specificerat

Palkkatyyppi

Månadslön

Palkka

3320 - 3378 €

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Kontorstider

Sopimus

Tillfällig anställning

Startdatum

19.10.2026

Slutdatum

30.06.2027

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

1


Lönedetaljer

3377,75 €/kk OVTES tai 3319,71€/kk KVTES (ei kelpoinen veo)


Sista ansökningsdag

07.10.2026 (12 dagar kvar)


Så ansöker du

Pauliina Kokkonen
Varhaiskasvatuksen tuenkoordinaattori

puh. 044 718 1188 pauliina.kokkonen(at)kuopio.fi (tavoitettavissa hakuaikana 2.10.2026 saakka)

Kontaktinformation


Mer om Kuopion kaupunki

Olemme yli 126 000 asukkaan yliopistokaupunki, jonka tavoite on olla hyvän elämän pääkaupunki jokaiselle kuopiolaiselle ja esimerkki muulle maailmalle. Rakennamme sitä yhdessä 3 500 työntekijän voimin...


Företags-id

0171450-7

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Ej specificerat

Bransch

Ej specificerat

Grundat

1978

Företagsform

Kommun


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven