L

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Lahtis, Finland


Kort sammanfattning

Söker barnskötare inom småbarnspedagogik till Paavola daghem i centrala Lahtis. Tillsvidare, heltid 5–23. Fokus på flexibilitet, bra bemötande och barnens individuella behov. Lön 2662,60 €/mån.

Meillä Paavolan päiväkodissa työn perustana on ilo, ammatillisuus ja aito kohtaaminen. Haemme sinua, jolla on myönteinen asenne toiminnan kehittämiseen ja kykyä työskennellä joustavasti arjen muuttuvissa tilanteissa eri-ikäisten lasten kanssa. Työtapasi on toimeen tarttuva ja kohtaat lapsen yksilöllisesti ja sensitiivisesti. Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja hyvän huomaamista jokaisessa lapsessa.

Paavolan päiväkoti sijaitsee Lahden keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Aukioloaikamme on maanantaista sunnuntaihin klo 5.00-23.00 ja edellytämme mahdollisuutta työskennellä aukioloaikojen mukaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Koeaika on 6 kuukautta. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 25.9.2026 klo 12.00.

Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, olet oikeutettu työsuhdematkaetuun sekä sovittuihin lounastarjouksiin.

Varhaiskasvatus kuuluu sivistyksen palvelualueelle. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani.

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

child day care worker

Erfarenhetsnivå

Ej specificerat

Palkkatyyppi

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Sopimus

Fast anställning

Startdatum

Enligt överenskommelse

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

1


Lönedetaljer

Tasopalkka on 2662,60 €/kk


Sista ansökningsdag

25.09.2026 (Slutar idag)


Så ansöker du

Päiväkodin johtaja Henriikka Winqvist, p. 050 398 5476


Kontaktinformation

Henriikka Winqvist


Mer om Lahden kaupunki

Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.

Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon vo...


Företags-id

0149669-3

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Ej specificerat

Bransch

Ej specificerat

Grundat

1978

Företagsform

Kommun


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven